Hyppää sisältöön
Takaisin listaukseen
Järvenpääkirjoitus

Kuuntele kaupunkia, sillä on kerrottavaa

Viestinnän erityisasiantuntija Ari Minadis. Kuva: Jukka Granström.

Järvenpäämediaan on tuotettu vuodesta 2021 lähtien Järvenpääpuhe-podcastia, jonka tarkoituksena on tarjota kirjaimellisesti ääniä kaupungista. Se mahdollistaa ytimekkään syväsukelluksen johonkin ajankohtaisen teemaan tai kaupungissa tapahtuvaan asiaan. Tähän mennessä Järvenpäämediassa on puhuttu ainakin siitä, kuinka kaupunki kesätyöllistää nuoria, tutustuttu kaupungin varhaiskasvatuksen työhön, siihen millainen paikka Järvenpään on yrittää, mitä tarkoitetaan kaupungin edistämällä kestävän tapahtumatuotannon mallilla, millaista esimerkkiä kaupunkiorganisaatio näyttää uudenlaisen työkulttuurin murroksessa ja miten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kaupungissa toteutetaan.

Podcastit ovat mainio kurkistus aiheiden taustoihin ja mahdollistavat monipuolisen tiedon jakamisen. Kaupungin työntekijät ja sen sidosryhmät ovat tarjonneet käsiteltäviin aiheisiin asiantuntemuksensa ja ovat samalla myös tehneet kaupungin työntekijöitä podcastin kuuntelijoille tutummiksi tai lähestyttävämmiksi. Aiheet on pyritty pitämään kaupunkilaisia ja yritysten arkea parhaiten puhuttelevina ja palvelevina. Peruspalvelunäkökulma onkin otettu huomioon Järvenpääpuhe-podcasteja tehtäessä.

Järvenpääpuhe-podcast on myös osallistava ja yhteisöllinen media, joka on avoin kaupunkilaisten toiveille. Otamme vastaan juttuaiheita, joista haluat kaupungissa tietää ja jotka ovat sinulle erityisen tärkeitä tai arkeasi jollain tavalla lähellä. Samalla haluaisimme kuulla, mistä kaupungin nuoret haluavat tietää ja mistä he haluaisivat erityisesti kuulla. Jos sinä haluat olla mukana keskustelemassa sinua koskettavista aiheista, olet lämpimästi tervetullut Järvenpääpuheen vieraaksi.

Podcastit ovat erinomainen ja parhaimmillaan huomiota herättävä ja koukuttava sisältömuoto. Ne ovat trendikkäitä, sopivat nykypäivän hektiseen kulttuuriin, ne ovat persoonallisia, rentoja ja vapaamuotoisia ja niiden avulla on mahdollista muodostaa pidempiaikainen yhteys kuuntelijoihin, kaupunkilaisiin. On totta, että suurin osa toimivista podcasteista pystyy yhdistämään asiaa, mutta olemaan otteeltaan silti kevyitä, eivätkä liian asiallisia, turhan virallisia tai painavia. Arjen tapahtumat ja hauskat kohtaamiset ovat esimerkkejä menestyvien podcastien salaisuuksista.

Kiinnostavan podcastin ei myöskään tarvitse olla ajallisesti kovin pitkä, vaan se voi kestää hyvin vartista kahteenkymmeneen minuuttiin. Siksi yhden podcastin kuuntelun ei tarvitse olla maratonsuoritus. Aiheesta voi hyvin jatkaa seuraavassa jaksossa jostain toisesta näkökulmasta. Parasta podcasteissa on, että oikeastaan vain taivas on rajana aiheita miettiessä. Kaupunkiamme voisi hyvin luonnehtia valtavaksi sisältöjen aarrearkuksi, joihin podcastit toimivat avaimina.

Järvenpääpuhe on kaiken aikaa kehittyvä media. Vaikka allekirjoittanut onkin toiminut Järvenpääpuheiden ”virallisena hostina”, keskustelupareja on mahdollista yhdistellä tai vetäjää toisissa podcasteissa vaihtaa. Näkisin, että tulevaisuudessa Järvenpääpuhe toimii edelleen hedelmällisenä keskustelufoorumina, mutta myös mediana, jossa asioista voivat keskenään keskustella kaupungin asiantuntijat ja johtajat yhdessä kaupunkilaisten kanssa. Tämä voisi lisätä parempaa keskinäistä ymmärrystä, yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta.

Viimeiseksi suosittelen lämpimästi tutustumaan jo julkaistuihin Järvenpääpuhe-podcasteihin, löytämään niistä inspiraatiota ja synnyttämään keskustelua niiden pohjalta. Kuulemme mielellämme, millaisia ajatuksia ne kaupunkilaisissa herättävät ja miten ne ovat parhaiten kuuntelijaansa palvelleet. Kuullaan langoilla, toivottavasti olette sankoin joukoin ainakin toisessa päässä!


Järvenpääpuhe-podcasteja voi kuunnella Spotifysta tai SoundCloudista. Jaksokoonnit löytyvät myös Järvenpäämedian sivuilta.

Ari Minadis
viestinnän asiantuntija

Kirjoittaja:

Ari Minadis

Kirjoittaja:

Ari Minadis

Footer is loading...