Hyppää sisältöön
Takaisin listaukseen

Yhteisöohjautuvuus murtaa valtarakenteita ja vaikuttaa päätöksentekoon varhaiskasvatuksessa

JAKSO 1/3. Järvenpään varhaiskasvatuksessa on ollut meneillään vuosina 20222023 yhteisöohjautuvuuden hanke, jonka tavoitteena on pitkäkestoinen toiminta- ja johtamiskulttuurin muutos. Järvenpääpuheessa perehdytään yhteisöohjautuvuuden toteutumiseen kaupungin varhaiskasvatuksessa kolmessa eri podcast-jaksossa.

Varhaiskasvatuksen erityisopettaja Lea Myllyniemi, Varhaiskasvatuksen yhteisöohjautuvuus -hankkeen projektipäällikkö Suvi Lindberg ja organisaatiokonsultti ja johtajuustutkija, FT Perttu Salovaara. Kuva: Ari Minadis.

Kuuntele jakso:

Järvenpään varhaiskasvatus yhteisöohjautuvuuden tiellä (SoundCloud)

Järvenpään varhaiskasvatus yhteisöohjautuvuuden tiellä (Spotify)


Järvenpääpuhe-podcast julkaisee joulukuussa 2023 kolme varhaiskasvatusteemaista jaksoa, joissa keskustellaan yhteisöohjautuvuudesta Järvenpään varhaiskasvatuksessa. Jaksoissa käydään läpi syyskuussa 2022 alkaneen Varhaiskasvatuksen yhteisöohjautuvuus -hankkeen tuloksia ja sen pohjalta syntyneitä ajatuksia sekä hyväksi havaittuja toimintatapoja varhaiskasvatusarjessa. Toinen jakso julkaistaan keskiviikkona 13.12.2023 ja kolmas keskiviikkona 20.12.2023.

Ensimmäisessä jaksossa keskustellaan hankkeen taustasta, lähtötilanteesta sekä hankkeen ympärillä tehdyistä tutkimuslöydöksistä ja toisessa jaksossa sukelletaan tarkemmin varhaiskasvatuksen arkeen sekä arjen siilojen ja hierarkian purkamiseen tiimeissä ja työssä yhteisöohjautuvuuden keinoin. Kolmas jakso päättää hankematkan oivalluksiin ja oppeihin sekä johtamisen tukemisen teemoihin esihenkilöiden kesken. Viimeisessä osassa myös kysytään, miltä yhteisöohjautuvuuden tulevaisuus varhaiskasvatuksen yhteisöissä näyttää?

Juontajina toimivat jokaisessa kolmessa jaksossa organisaatiokonsultti ja johtajuustutkija, FT Perttu Salovaara ja Varhaiskasvatuksen yhteisöohjautuvuus -hankkeen projektipäällikkö Suvi Lindberg vaihtuvine vieraineen, jotka koostuvat Järvenpään varhaiskasvatuksen ammattilaisista.

Järvenpään 17 päiväkodissa työskentelee yhteensä noin 390 työntekijää, jotka ovat päässeet hankkeesta osalliseksi.

– Yhteisöohjautuvuus sopii varhaiskasvatukseen hyvin. Varhaiskasvatuksessa on yhdessä toimimisen kulttuuria, mutta toisaalta turhia hierarkiarakenteita, Lindberg kertoo.

Hankkeeseen voi tutustua tarkemmin hankkeen hankesivulta. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama Hanke palkittiin myös maanantaina 4.12.2023 Tärkeissä töissä -gaalassa.

Taustaa ja tutkimustuloksia

Ensimmäisessä jaksossa Salovaaran ja Lindbergin jututettavana on varhaiskasvatuksen erityisopettaja Lea Myllyniemi, joka avaa tarkemmin tuoreen maisterintutkielmansa tutkimustehtävää ja tuloksia. Myllyniemi on tutkinut tuoreessa maisterintutkielmassaan, minkälaista ajattelua ja tarinaa varhaiskasvatuksen arjessa omasta työstä ja organisaatiosta kerrotaan.

– Havannoin varhaiskasvatusyksiköissä arkista elämää, toimintaa, puhetta, keskusteluja ja kohtaamisia sekä kehitystyötä yhteisöohjautuvuuden tiimoilta.

Millaista arki tutkimuksen valossa varhaiskasvatuksessa on ja millaisiin asioihin tulisi vielä kiinnittää huomiota paremman yhteisöohjautuvuuden toteuttamiseksi? Jaksossa keskustellaan lasten osallisuuden toteutumisesta varhaiskasvatuksessa ja varhaiskasvatuksen toiminta-, päätöksenteko- ja keskustelukulttuurista. Entä mitä tarkoitetaan suljetun ryhmän todellisuudella, mikä on tilojen merkitys osana yhteisöohjautuvuuden toimivuutta ja millä tavoin hierarkkisia rakenteita on pystytty hankkeen avulla murtamaan?  

Footer is loading...