Hyppää sisältöön

75-vuotias Järvenpään Opisto tarjoaa monipuolisia kursseja

Järvenpään Opisto on tarjonnut järvenpääläisille erilaisia yleissivistäviä ja harrastamisen kursseja jo 75 vuoden ajan. Opisto aloitti toimintansa vuonna 1947 Tuusulan kansalaisopistona ja vuosien saatossa nimi muuttui Järvenpään työväenopistoksi ja edelleen vuonna 2010 Järvenpään Opistoksi.

Alkuvuosina työväenopistossa opiskeltiin paljon yleissivistäviä kursseja. Opetusta järjestettiin muun muassa kunnallisopista, yhdistystoiminnasta, kauppalaskennosta, kirjanpidosta, käsitöistä, kotitaloudesta ja musiikista. Myös yleisöluennot kuuluivat jo tuolloin opiston ohjelmaan.

Tänä päivänä Järvenpään Opisto tarjoaa noin 700 kurssia vuosittain. Aiheet vaihtelevat historiasta hyvinvointiin ja kreikan kielestä käsitöihin. Opistossa voi opiskella Avoimen yliopiston opintoja, 14 eri kieltä, kuvataiteita, kirjallisuutta, lausuntaa, teatteria, musiikkia, tanssia, liikuntaa, kotitaloutta, käsitöitä, teknisiä töitä, vesiliikennettä ja tietotekniikkaa. Opiskelijoita Järvenpään Opistossa on lähes kymmenentuhatta, joskin pari viimeisintä koronavuotta on rokottanut osallistujamääriä parilla tuhannella.

Aava laajentaa kielitaitoaan japanin kurssilla

15-vuotias Aava Maunula löysi Järvenpään Opiston aloittaessaan japanin kielen opiskelunsa kolme vuotta sitten.

– Minulla on sellainen kunnianhimoinen tavoite osata tulevaisuudessa ainakin neljää, viittä kieltä hyvin. Englannin kieltä käytän hyödykseni aina kuin se vain on mahdollista, katson muun muassa englanninkielisiä videoita Youtubesta. Olen kiinnostunut aasialaisesta kulttuurista ja elämäntavasta, joten päätin aloittaa japanin kielen opiskelun.

Kielivalikoima todennäköisesti laajentuu entisestään syksyllä Aavan aloittaessa opiskelut Järvenpään lukion kuva- ja mediataidelinjalla.  Hän on ilmoittautunut kiinan kielen kurssille ja toivookin, että kurssille tulisi tarpeeksi opiskelijoita, jotta kurssi voidaan toteuttaa.

Järvenpään Opistossa opiskelee hyvinkin eri-ikäisiä opiskelijoita. Niin myös Aavan japanin kielen kurssilla, jossa opiskelee 10 henkilöä ikähaitarin ollessa 15-kesäisestä aina kahdeksankymppiseen asti.

– On mukavaa, kun ryhmässä on eri-ikäisiä ihmisiä. Se on hieno asia, kun kaiken ikäisillä on mahdollisuus opiskella ja oppia uutta.

Kielikurssilla edetään oppikirjan mukaan, mutta myös keskustelu ja kuuntelu kuuluvat kurssin opetusmetodeihin. Aavan japanin kielen oppikirjan välissä on paksu pino muistiinpanoja, joka kertookin intensiivisestä opiskelusta. Lisäksi jokainen kurssilainen teki japaniksi lyhyen esitelmän, jonka he esittivät toisilleen. Ryhmässä opiskelu on Aavan mieleen.

– Toisten opiskelijoiden kanssa on mielenkiintoista jutella ja kuunnella heidän juttujaan. Itse opin paljolti kirjoittamalla, mutta myös olemalla muiden kurssilaisten kanssa vuorovaikutuksessa keskustellen ja kuunnellen. Yksin pänttääminen tuntuisikin liian puuduttavalta.

Aava kävi Järvenpään Opistossa varsinaisen japanin kurssin lisäksi vielä erillisen neljä viikkoa kestävän japanin keskustelukurssin vahvistaakseen omaa puhumistaan vieraalla kielellä.

Järvenpään Opiston kurssilta Aava saa varmasti haltuunsa hyvät alkeet japanin kieleen. Siintääkö ajatuksissa matkustaa joskus kenties itse maahan?

– Meidän perheemme oli tarkoitus käydä Japanissa, mutta koronapandemia vesitti aikeet nyt joksikin aikaa. Mutta olisi kyllä kiva tutustua itse maahan ja japanilaisten elämäntapaan.

Katso myös


Alkuperäinen juttu julkaistu Järvenpään vuoden 2022 asukaslehdessä, Luonnottaressa. Lue koko lehti digitaalisena!

Footer is loading...