Digitaalisuus ja Järvenpää-info tekevät asioinnista entistä helpompaa
Bulevardikorttelin uusi toimistotalo rakentuu kovaa vauhtia ja kohoaa jo jykevänä Järvenpään ydinkeskustassa. Alkuvuodesta 2023 taloon avautuu kaikille kaupunkilaisille avoin asiointi- ja kohtaamispaikka Järvenpää-info. Järvenpää-info kehittyy ja sitä kehitetään tulevina vuosina sen mukaan, miten nopeasti asiointi siirtyy digitaaliseen ympäristöön.

Järvenpään tavoitteena ovat sujuvat, kaupunkilaisten aikaa säästävät palvelut. Siksi suurin osa asioinnista tehdään jo lähitulevaisuudessa sähköisesti verkossa.
”Tavoitteena on rakentaa kaupunkilaisille helposti löydettävät ja helppokäyttöiset digitaaliset palvelut”, johtava asiantuntija Esa Aaltonen Järvenpään kaupungilta kertoo.
Digipalveluita kehitetään vaiheittain. Ensimmäinen osuus saataneen valmiiksi jo vuoden 2022 puolella. Tulevaisuudessa häämöttää jarvenpaa.fi-sivuston kautta saavutettava Oma Järvenpää -palvelualusta, johon kirjaudutaan pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Siellä kaupunkilainen pääsee käsiksi kaikkiin omiin asiointitietoihinsa ja pystyy vaikkapa hakemaan päiväkotipaikkaa, antamaan palautetta katujen kunnosta tai antamaan äänensä osallistuvassa budjetoinnissa. Osa toiminnoista, esimerkiksi palautteen antaminen, onnistuu myös ilman kirjautumista.
”Vaiheittain kehittämisen etuna on se, että saamme nopeammin kaikki nykyiset digipalvelut helposti löydettäviksi jarvenpaa.fi-sivuille. Kutakin digipalvelua voidaan kehittää erikseen ja julkaista ne kaupunkilaisille vaiheittain”, Aaltonen kertoo.
”Voisi sanoa, että tänä vuonna muurataan digiasioinnin perustus uusiksi ja tulevina vuosina saneerataan huone kerrallaan. Kaupunkilaiset otetaan tavalla tai toisella digipalvelujen rakentamiseen mukaan ja niitä kehitetään joustavasti saadun palautteen pohjalta.”
Järvenpää-info auttaa aina
Tarve fyysiselle asiointipisteelle säilyy digitaalisten palvelujen yleistymisestä huolimatta. Siksi Järvenpää-info tuodaan Bulevardikortteliin aivan kaupungin ydinkeskustaan, elämän keskelle.
”Järvenpää-infon yksi tärkeä tehtävä on tukea asukkaita digipalveluiden käytössä”, kertoo asiakaspalvelun kokonaisuudesta kaupungilla vastaava Satu Hänninen.
”Koronapandemia-aika vei sähköisten palvelujen käyttöä ison askeleen eteenpäin. Järvenpää-infoon on kuitenkin halutessaan aina mahdollista tulla paikan päälle hoitamaan asioita.”
Järvenpää-infoon pääsee sisään kävelykatu Jannen eli Sibeliuksenkadun puolelta. Alueen rakentamisen aikana sisään kulku on Mannilantien puolelta hissillä. Samaan asiakaspalvelupisteeseen yhdistyvät nykyinen Seutulantalon-palvelupiste, Järvenpää-talolla sijaitseva vapaa-ajan palvelupiste, maahanmuuttajapalvelut, ikärajatonta uravalmennusta tarjoava Vaikuttamo sekä Mestaritoiminnan ja Mestariasuntojen asiakaspalvelupisteet. Järvenpää-infossa ovat saatavilla myös kassapalvelut.
Järvenpää-infossa asiakkaan ottaa vastaan monelle kaupunkilaiselle Seutulantalolta tuttu
”host”, joka ohjaa asiakkaan oikean henkilön pakeille. Monimuotoisissa Järvenpää-infon tiloissa työskentelee niin kaikessa mahdollisessa asioinnissa auttavia yleisneuvojia kuin tiettyihin asiakasryhmiin ja palveluihin keskittyviähenkilöitä. Tiloja on niin nopeaan asiointiin kuin pidempiin henkilökohtaisiin keskusteluihin. Järvenpää-infossa on esillä isot diginäytöt asukasviestintään, esim. kaavojen tarkasteluun.
Asiakaspalvelun muutosprojektia kaupungilla vetävä Satu Hänninen on luottavainen sen suhteen, että Järvenpää-info tulee olemaan iso parannus kaupunkilaisten palveluihin.
”Olin keskittämässä aikoinaan kaupungin teknisen palvelun asiakaspalveluja yhden luukun periaatteella saataviksi ja jo siitä saimme kaupunkilaisilta runsaasti kiitosta. Asiointi yksinkertaistui ja kaikki palvelut esim. rakennuslupaa koskien saatiin uudistuksen jälkeen samasta paikasta”, Hänninen kertoo.
”Päätavoitteemme nyt uuden edessä onkin saada aikaan helposti lähestyttävä, käyttötarkoitukseltaan joustava, modernisti palveleva ja parhaan asiakaskokemuksen antava asiakaspalvelu, johon asiakkaat luottavat ja jota he suosittelevat.”
Järvenpää-infon yksi tärkeä tehtävä on tukea asiakkaita digipalvelujen käytössä.

Kohtaamista ja syvää yhteyttä
Järvenpään kaupungilla uskotaan Järvenpää-infoon pakollisia asioita hoitamaan tulevien määrän vähenevän tasaisesti digipalveluiden kehittyessä. Digin voittokulku ei kuitenkaan poista ihmisten kohtaamisen tarvetta. Kaupunkilaisten kohtaamiseen ja kuuntelemiseen Järvenpää-infossa satsataankin alusta asti monin eri tavoin.
”Bulevardikorttelin Järvenpää-info tuo mukanaan paljon uusia mahdollisuuksia”, iloitsee Järvenpään kaupungilla osallisuuden erityisasiantuntijana työskentelevä Pilvi Kallio-Meriläinen.
”Järvenpää-info on paikka, johon kuka tahansa voi pysähtyä saamaan tietoa tai antamaan palautetta. Voimme järjestää siellä pieniä avoimia kokouksia ja infotilaisuuksia sekä ”pop-upeja” erilaisista aiheista.”
Järvenpää-infossa on käytössä nykyaikaiset striimauslaitteet, jotka mahdollistavat tilaisuuksien järjestämisen hybridinä eli samaan aikaan paikan päällä ja verkossa. Hyvin saavutettavaa tilaa keskellä kaupunkia voidaan
käyttää myös äänestyspaikkana.
”Haaveilen myös siitä, että kaupungin työntekijät johtoa myöden tulisivat ajoittain Järvenpää-infoon tekemään työtä periaatteella ”saa tulla keskeyttämään ja juttelemaan”, Kallio-Meriläinen sanoo.
Hänninen ja Kallio-Meriläinen muistuttavat, ettei Järvenpää-infon konsepti ja toimintatapa ole valmis ja lukkoon lyöty sen avautuessa, vaan tilan käyttöä kehitetään koko ajan saadun kokemuksen, palautteen ja ilmoille heitettyjen ideoiden mukaan.
JÄRVENPÄÄ-INFO
Osoitteessa Sibeliuksenkatu 8.
Alueen rakentamisen aikana kulku Mannilantien puolelta hissillä. Avautuu tammikuussa 2023, avajaisia vietetään 9.1.
Asiakaspalvelun aukioloajat:
Ma-ke klo 9–15
To klo 9–17
Pe klo 9–13
Mestariasunnot Oy:n ja Mestaritoiminta Oy:n mahdollisesti edellä mainituista ajoista poikkeavat ajat löytyvät heidän nettisivuiltaan.
Alkuperäinen juttu julkaistu Järvenpään vuoden 2022 asukaslehdessä, Luonnottaressa. Lue koko lehti digitaalisena!