Hyppää sisältöön

Eläköitynyt nuorisopäällikkö Jari Ahola työskenteli lähes 40 vuotta kaupungin nuorisopalveluissa

Kaupungin eläkkeellä oleva nuorisopäällikkö muistelee aikaansa kaupungilla ja kertoo ystävyyskaupunkiyhteistyön alkuvuosista Järvenpään ja Unkarin Vácin välillä. Vácin kunniakansalaisuus Aholalle myönnettiin kesällä 2022.

Jari Ahola on tuttu näky viheriön reunalla JäPSin edustusjoukkueen otteluissa. Kuva: Jari Aholan kotialbumi.

Järvenpään nuorisotoiminta on kehittynyt vuosikymmenten aikana pitkin harppauksin. Sitä on päässyt todistamaan kaupungin entinen nuorisopäällikkö Jari Ahola, joka työskenteli 37 vuoden ajan kaupungin nuorisopalveluissa, aluksi nuorisosihteerinä ja vuodesta 2010 nuorisopäällikkönä aina vuoteen 2018. Viimeisenä vuotenaan hän työskenteli osa-aikaisena asiantuntijana kaupungin nuorisopalveluissa siirtyen eläkkeelle vuonna 2019.  

− Paljon ehti tapahtumaan työurani aikana. 1980-luvulla leiritoiminta oli vahvaa ja kaupungin bänditalot tarjosivat esiintymismahdollisuuksia paikallisille bändeille. Nuorisotyö on muuttunut nuorten vapaa-ajanvieton mahdollisuuksien tukemisesta nuorten ja nuorisopalvelujen välistä kumppanuutta kohti ja toiminta on monipuolistunut. Nuorisotoiminta on tänä päivänä sosiaalisesti vakuuttavampaa ja uskottavampaa, työpajatoimintaa on kehitetty ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet ovat lisääntyneet.

Ahola nostaa esiin kaupungin nuorisovaltuuston perustamisen 2000-luvun alussa, jonka muodostamisessa Järvenpää toimi valtakunnallisesti etujoukoissa. Erityisen lämpimästi Ahola muistelee vapaaehtoisvoimin toimineen Kyrölän nuorisotalo Loimun aikoja.

− Lisäksi Lasten ja nuorten ääni -hankkeet ovat olleet merkittäviä osallisuuden ja yhteisöllisyyden lisääntymisen kannalta.

Enää Ahola ei aktiivisesti seuraa kaupungin nuorisotoiminnan kehittymistä, mutta luottaa jatkajiensa työhön.

− Vain jos lehdessä tai sosiaalisessa mediassa sattuu tulemaan kaupungin nuorisotoimintaa koskevia juttuja vastaan. Sen tiedän, että hyvää työtä tehdään ja arvostan sitä kovasti.

Ystävyyskaupunkitoiminnan edistäjä

Ahola vastasi työssään myös unkarilaisryhmien vierailujen järjestämisestä Järvenpäässä ja järvenpääläisnuorten vierailusta Unkarin Vácissa, joka on samalla Järvenpään ystäväkaupunki.

Kun Järvenpään ja Vácin kaupungit solmivat Järvenpään ensimmäisen ystävyyskaupunkisuhteen vuonna 1984, korostetun tärkeäksi todettiin kaupunkien nuorisoryhmien kohtaaminen. Tuolloin sovittiin vuorovuosin toteutettava vaihto ja ensimmäinen vierailu Järvenpäästä Váciin toteutui 1987. Kaupunkien välinen ystävyystoiminta täyttää 40 vuotta vuonna 2024.

− Alkusysäyksen ystävyyskaupunkitoiminta sai, kun Järvenpään Mieslaulajat vieraili Vácissa paikallisen kuoron luona, joka tuli sitten vastavierailulle Järvenpäähän. Järvenpään kaupunki ehdotti sen jälkeen Unkarin suurlähetystölle, että kaupungit haluaisivat sopia ystävyyskaupunkisuhteen solmimisesta.

Ahola kuvailee molempia kaupunkeja vahvan kulttuuriperinnön pohjalta samankaltaisiksi, vaikka Vác onkin kaupunkina vanhempi ja edustaa barokkiajan arkkitehtuuria.

− Vácilaiset ja järvenpääläiset ovat erityisesti oppineet ystävyyskaupunkivierailuillaan kaupunkien kulttuurista ja koulutoiminnasta.

Jatkossa ystävyyskaupunkitoimintaan Vácin ja Järvenpään välillä tuo haasteita molempien kaupunkien kiristyvä kuntatalous.

− Se tulee kenties muuttamaan muotoa EU-rahoitusperusteiseksi, koulujen kautta tapahtuvan opiskelijavaihdon kaltaiseksi.

Kunniaa ja mainetta

Järvenpään unkarilaisen ystävyyskaupungin Vácin kaupunginvaltuusto päätti kesällä 2022 pitämässään kokouksessa kutsua Järvenpään kaupungin eläkkeellä olevan nuorisopäällikkö Jari Aholan Vácin kunniakansalaiseksi. Päätös kutsumisesta kunniakansalaiseksi on siellä kaupunginvaltuuston tasolla korkein mahdollinen kunnianosoitus. Aholalle luovutettiin nimitykseen liittyvä kunniakirja Vácin kaupunginvaltuuston lokakuun kokouksen alussa juhlavassa tilaisuudessa.

Ahola on neljäs järvenpääläinen, joka kunniakansalaisuuden on saanut. Ennen Aholaa kunniakansalaisuus on myönnetty kaupungin eläkkeellä olevalle hankintapäällikkö Osmo Björkmanille, Järvenpään nyt jo edesmenneelle kaupunginjohtaja Kaarle Salmivuorelle ja Järvenpään seurakunnan eläkkeellä olevalle kirkkoherra Jaakko Harjuvaaralle.

Järvenpäässä Ahola on toiminut pitkään jo vuosikymmenien ajan Suomi-Unkari Seuran Järvenpään osaston hallituksessa, nykyään osaston jäsenenä.

− Tehtävänä on toimia koossapitävänä ja vastavuoroista yhteistyötä vaalivana voimana. Tällaisena maailmanpoliittisena aikana on tärkeää saada ylläpidettyä kansalaisten välistä yhteistyötä ja siteitä Unkariin.  

Luonto vetää puoleensa

Järvenpäähän Ahola muutti yli 40 vuotta sitten vuonna 1982 Haminasta. Eläkepäivät kuluvat luontoa ja Tuusulanjärveä ihmetellen sekä koiraa ulkoiluttaen. Myös polkupyöräily, lukeminen ja kuntoliikunta ovat Aholalle tärkeitä arjessa.

− Syksyisin käyn sienestämässä. OIen myös aktiivisesti Järvenpään Palloseuran JäPS:in toiminnassa ja taustajoukoissa mukana, sillä poikani on pelannut joukkueessa jo pienestä lähtien. Seuran kasvu ja kehitys ovat olleet upeaa seurattavaa viime vuosina.

Lisäksi juuri nyt Aholan pitää kiireisenä eduskuntavaalien ennakkoäänestysviikko, sillä hän toimii eduskuntavaalien vaalitoimitsijana. Kyseessä ovat Aholan kohdalla jo viidennet vaalit kyseisessä luottamustehtävässä.

Ahola näkee Järvenpään sijainnin olennaisena. Moneen suuntaan on lyhyt matka, kun päärata leikkaa kaupungin halki. Helsinki ja lentoasemakin ovat lähellä.

− Järvenpäässä on myös hieman pääkaupunkiseutua halvempaa asua. Lähellä olevaa luontoa on säilytetty hyvin ja kaupungissa on yllättävän paljon vihreää. Koulut sekä hiihtoladut ovat vain kivenheiton päässä, Ahola luettelee esimerkkejä.

Kaupungin kasvuun Ahola suhtautuu hieman varovaisesti.

− Siihen toivoisi pientä malttia, jotta palvelut pystyvät vastaamaan kasvavan asukasmäärän tarpeisiin. Kun muutin kaupunkiin vuonna 1982, kaupungissa taisi asua puolet nykyistä vähemmän asukkaita.


Kuka: Jari Ahola, 68
Ammatti: Kaupungin eläköitynyt nuorisopäällikkö.
Perhe: Puoliso, kolme aikuista lasta ja koira.
Mistä: Syntyisin Haminasta, asuu Järvenpään Mankalassa.
Tärkeää: Meri ja luonto.


Tiesitkö?

Järvenpäällä on ystävyyskaupunkisuhteet Unkarin Vácin lisäksi myös seuraavien kaupunkien kanssa:

Buchholz in der Nordheide, Saksa
Jõgevamaa, Viro
Lørenskog, Norja
Volkhov, Venäjä
Pasadena, Yhdysvallat
Rødovre, Tanska
Täby, Ruotsi


Järvenpäähenkilö-tarinoissa esitellään kiinnostavia järvenpääläisiä.

Footer is loading...