Hyppää sisältöön

Fillarihemmo vie pyöräilijät Järvenpään talvipoluille ja tutustuttaa Tuusulanjärven aarteisiin

Kuva: Fillarihemmo Jani Kääriäinen

Moni järvenpääläinen ja muuallakin asuva pyöräilyn harrastaja tuntee Fillarihemmon eli Jani Kääriäisen. Fillarihemmo on tullut tunnetuksi jo vuosien ajan vetämistään pyöräilylenkeistä, -retkistä ja -safareista sekä järjestämistään pyöräilykursseista ja -tapahtumista. Viimeksi mainituista tunnetuin on vuodesta 2015 lähtien aina loppukeväästä järjestetty Tour de Tuusulanjärvi.

Fillarihemmo on kunnostautunut myös innokkaana ja aloitteellisena pyöräilyreittien ja -ratojen rakentajana. Hänen uusin innovaationsa on pyöräilyn talvipolkujen raivaaminen Järvenpään metsiin. Talvisten pyöräilypolkujen ympärille onkin rakentumassa uusi tapahtuma ”Järvenpään talvipolkuparatiisi”, joka starttaa näillä näkymin lauantaina 27.1. Pieni säävaraus tapahtuman ajankohdalla on.

”Talvipyöräilytapahtumia on tarjolla tosi vähän, joten tapahtuma on herättänyt kiinnostusta”, Kääriäinen kertoo.

Keväämmällä on vuorossa taas Tour de Tuusulanjärvi, jonka päätapahtuma on lauantaina 18.5. Kevättapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta: vuonna 2015 matkaan lähdettiin alle viidenkymmenen pyöräilijän voimin ja viime vuonan osallistujia oli jo yli viisisataa.

Tour de Tuusulanjärvi tarjoaa osallistujilleen useita erilaisia ja erimittaisia reittivaihtoehtoja. Vuonna 2023 lyhin reitti oli 35 kilometrin mittainen kulttuurireitti ja pisimmällä maantiereitillä mittaa oli 144 kilometriä. Mukaan mahtui myös 40 kilometrin Tour de Jäke. Samantyyppistä settiä Fillarihemmo suunnittelee myös tämän vuoden tapahtumaan.

Tour de Tuusulanjärven reiteille osallistujat voivat lähteä omien aikataulujensa mukaisesti, mutta tarjolla on ruokaa, palkintoja ja viihdykettä tietyllä aikavälillä päätapahtumapäivänä. Viime vuonna tapahtumakeskus sijaitsi Järvenpään Vanhankylänniemessä.

Fillarihemmon tapahtumien suosio perustuu ainakin osittain siihen, että ne ovat nimenomaan rentoja pyöräilytapahtumia eivätkä kilpailuja, joissa kello käy ja numerolappu tuo paineita.

Fillarihemmo on yksi Järvenpään kaupungin avoimen haun kautta valituista markkinointiviestinnällisen yhteistyön kumppaneista vuonna 2024. Avoimella haulla haluttiin tehdä yhteistyösopimusten teosta entistä avoimempaa ja mahdollistaa hakeminen yhteistyökumppaniksi kaikille järvenpääläisille yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille, jotka voivat tarjota näkyvyyttä kaupungille. Haun kautta valittiin yhteensä viisi yhteistyökumppania. Seuraava hakukierros vuodelle 2025 järjestetään syksyllä 2024.

Linkki Järvenpaan talvipolkuparatiisin Facebook-tapahtumasivulle

Kuva: Fillarihemmo Jani Kääriäinen

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...