Hetki unelmille tai syvällistä puntarointia – vaikuta osallistuvassa budjetoinnissa ja Järvenpää-raadissa
Järvenpäässä puhaltavat osallisuuden suotuisat tuulet syksyllä, kun kaksi osallisuusprosessia alkavat: järvenpääläisille jo tuttu osallistuva budjetointi sekä uudistettu Järvenpää-raati. Nämä tarjoavat mahdollisuuden vaikuttaa ideoimalla, äänestämällä ja kaupunkia kehittäen.
Juhlavuoden osallistuva budjetointi – 80 000 euroa yhteiseen hyvään
Järvenpää täyttää ensi vuonna 75 vuotta ja juhlavuoden kunniaksi osallistuvaan budjetointiin on varattu 80 000 euroa. Summa jakautuu niin, että 70 000 euroa käytetään kaikkien kuntalaisten ehdotusten toteuttamiseen ja 10 000 euroa kohdistetaan suoraan nuorten ehdotuksiin.
Lasten ja nuorten ääni kuuluu tänäkin vuonna kirkkaasti: heidän ideoistaan äänestetään esimerkiksi ehkäisevän päihdetyön Festaripakan toiminnassa. Järvenpäässä tosin myös aikuiset saavat ehdottaa lapsille ja nuorille toteutettavia ideoita!
Ideoiden keruu jatkuu lokakuulle. Marras–joulukuussa järvenpääläiset pääsevät äänestämään suosikkejaan, ja voittajaideat toteutetaan vuoden 2026 aikana osana kaupungin juhlavuotta.
Järvenpääläisiä kutsutaan kuntalaispaneeliin
Kaupunki on myös uudistamassa ja vakiinnuttamassa Järvenpää-raatia, jossa järvenpääläiset osallistuvat kaupungin valmistelutyöhön intensiivisesti. Kuntalaispaneelin vakiinnuttamiseen kaupunki on saanut rahoituksen tulevaisuustalo Sitralta.
Raati kootaan demografisesti tasapainoiseksi satunnaisotannalla. Raadissa eri-ikäiset ja -taustaiset asukkaat pääsevät keskustelemaan ja ratkaisemaan ajankohtaisia kaupungin kehittämiskysymyksiä. Syksyn ajankohtaiset aiheet ovat kaksi tärkeää palveluverkkoa: hyvinvoinnin sekä opetuksen ja kasvatuksen palveluverkot, jotka molemmat päivitetään. Raadin tehtävänä on puntaroida palvelujen sisältöjä ja sijaintia talouden antamissa raameissa, sekä koostaa lausunto päätöksentekoon ja valmisteluun.
Moni järvenpääläinen voi siis elo-syyskuussa saada kutsun osallistua raatiin! Kynnys osallistua on matala: materiaali on selkeäkielistä, ja työskentelyssä hyödynnetään vuorovaikutteisia ja pelillisiä menetelmiä.
Raatityöskentely vuosilta 2021 ja 2022 osoittivat, että yhteinen harkinta ja yhteisesti annettava lausunto rohkaisevat työstämään isoja, kaikkia kaupunkilaisia koskevia asioita. Ratkaisujen löytäminen ja lausunnon muodostuminen osaksi päätöksentekoa on suorastaan nautinnollista yhdessä!
Sinun ideasi, meidän Järvenpäämme
Osallistuva budjetointi ja Järvenpää-raati kutsuvat mukaan ideanikkareita, arjen asiantuntijoita, ensikertalaisia ja takapulpetin oppilaita. Mitä enemmän eri-ikäisiä ja -taustaisia järvenpääläisiä saamme mukaan, sitä vahvempi ja rakastettavampi kaupunki meistä kasvaa.
