Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja tutustui Mestaritoiminnan työhön
Järvenpään kaupungin johtoryhmäläiset tutustuvat kukin vuorollaan päivän ajan ”TET-harjoittelijana” jonkin toisen kaupungin työyksikön toimintaan. Hyvinvoinnin palvelualuejohtaja Kristiina Soots valitsi työharjoittelupaikakseen Järvenpään Mestaritoiminnan.
– Tila-asiat ovat yllättävän suuressa roolissa myös omassa tehtävässäni ja teen yhteistyötä muutoinkin paljon Mestaritoiminnan asiantuntijoiden kanssa. Halusin hieman syvemmin paneutua heidän toimintaansa.
Mestaritoiminta Oy on Järvenpään kaupungin ja Järvenpään Mestariasunnot Oy:n omistama kiinteistöjen johtamista, ylläpitotoimintaa ja rakennuttamista harjoittava yhtiö. Mestaritoiminnan suurimpia asiakkaita ovatkin Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Mestariasunnot Oy. Järvenpään Mestariasunnot Oy ja Mestaritoiminta Oy kuuluvat Järvenpään kaupunkikonserniin.
Mestaritoiminta huolehtii Järvenpään Mestariasunnot Oy:n asuinkiinteistöissä ja Järvenpään kaupungin omistamissa kiinteistöissä teknisestä huollosta, ulkoalueiden hoidosta, asuinkiinteistöjen siivouksesta sekä päivystyspalvelusta. Mestaritoiminnalle kuuluu myös rakennuttajatehtäviä kuten uudis-, perusparannus- kuin korjaushankkeiden toteuttamista.
Kristiina pääsi päivän aikana tutustumaan Mestaritoiminnan asiantuntijoiden työhön muun muassa eri kokouksiin osallistumalla.
– Oletin päivän olevan täynnä kokouksia ja niitä toki oli, mutta onneksi saimme hyvin aikaa myös syvempään keskusteluun ja sparrailuun toimitusjohtaja Jani Kervisen kanssa. Pohdimme prosessejamme ja mahdollisuuksiamme tehostaa esimerkiksi tiedonkulkua. Johtajina molemmat voimme vaikuttaa paljonkin yhteistyön onnistumiseen. Mitä paremmin tunnemme toisemme, sitä paremmin saamme arjessa asiat sujumaan.
Kristiina piti työharjoittelupäiväänsä mielenkiintoisena ja toteaa, että lähes samankaltaisten asioiden kanssa tehdään työtä, vaikka toimiala onkin eri. Esihenkilön työ ja johtaminen ylipäätään myös yhdistää alasta riippumatta.
– Eniten sain itselleni hyödynnettävää ja pohdittavaa palaverissa, jossa lakimiehen kanssa kävimme erilaisia tilanteita läpi. Muun muassa sopimuksiin liittyvät asiat ovat sellaisia, joita on tärkeä pohtia monelta eri kannalta, ja periaatteet ovat samat toimialasta riippumatta.
Päivän aikana Kristiina sai paljon eväitä ja pohdittavaa myös omaan työhönsä.
– Luulen, että jatkossa pystyn katsomaan monia asioita laajemmin ja myös Mestaritoiminnan näkökulmasta. Heidän pöydälleenkin tulee akuutteja isoja ja pieniä tilanteita ratkaistavaksi, mutta samalla katse olisi pidettävä tulevaisuudessa ja olisi oltava aikaa ja resursseja myös sen suunnitteluun. On ihan sama, onko putki mennyt rikki jossain tai pitääkö saada joku suunnitelma valmiiksi tulevia vuosia varten: homma on hoidettava ja pidettävä kaikki tilanteesta tietoisina.
Lopuksi Kristiina painottaa, että koko kaupungin konsernissa on halu tehdä hyvää työtä kaupunkilaisten edun mukaisesti. On ilo olla osa tätä porukkaa!
Järvenpääduunissa-tarinoissa esitellään Järvenpään kaupungin työntekijöitä ja heidän kaupunkilaisten eteen tekemää vaikuttavaa työtään.