Järvenpää-info avasi ovensa kaupunkilaisille
Kaupunkilaiset löysivät läpi tuulen ja tuiskun Järvenpää-infon avajaisiin, jota vietettiin maanantaina 9.1.2023. Järvenpää-infossa kuului iloista puheensorinaa, kun ihmiset tulivat paikan päälle tutustumaan kaupungin uuteen asiointi- ja osallisuustilaan. Osa ihmisistä tuli jo hoitamaan varsinaisia asioitaan uusiin tiloihin.
Katso video avajaispäivän tunnelmista (video: Ari Minadis)
Kaupunginjohtaja Iiris Laukkanen totesi avajaissanoissaan, että uusiin toimitiloihin siirtyminen on monen työntekijän työuralla historiallinen hetki. Bulevardikorttelin uusiin toimitiloihin siirtyi noin 230 kaupungin työntekijää eri palvelualueilta. Kaupunkilaisille tarkoitettu asiointi- ja kohtaamispaikka Järvenpää-info sijaitsee talon 3. kerroksessa.
– Kaupungin palvelut toimivat nyt saman katon alla Bulevardikorttelissa. Meillä on nyt erinomainen paikka tehdä työtä. Saamme työssämme iloa ja onnistumisia, mikä näkyy hyvänä palveluna myös kaupunkilaisille.
Avajaisissa yleisölle oli tarjolla kahvia ja mehua Bule-pullan kera. Kotiin viemiseksi kävijät saivat mukaansa Luonnotar-heijastimen ja suunsa makeaksi Mestaritoiminnan makeisilla. Yleisöä viihdytti musiikillaan duo Ester Sevilem ja Mauno Törmä.

Paikan päällä Järvenpää-infon työntekijät esittelivät tilaa ja kertoivat kävijöille, millaisissa kaikissa asioissa Järvenpää-infossa voi asioida. Ja hostin Kyösti Toivosen jykevää palvelutiskiä ei voinut olla huomaamatta astuessaan sisään Järvenpää-infoon.

Järvenpää-info palvelee järvenpääläisiä
Järvenpään kaupungin palvelut keskitettiin saman katon alle Järvenpää-infoon, josta kaupunkilaiset saavat palvelua muun muassa seuraavissa asioissa:
- Kaupunkiympäristöön ja rakentamiseen liittyvät asiat mm. rakennusluvat, kaava- ja tonttiasioiden neuvonta, karttapalvelu, nähtävillä olevat kaava- ja katusuunnitelmat
- Kaupungin kassapalvelut ja virallinen kaupungin ilmoitustaulu
- Vapaa-ajan ja liikunnan palvelut, mm. kurssi-ilmoittautumiset ja kurssimaksuasiat, tilavaraukset
- Kotoutumispalvelut, mm. maahanmuuttajien palveluneuvonta
- Vaikuttamon uravalmennus- ja ohjaamopalvelut, mm. kuntalaisten työllistymiseen ja osaamisen kehittämiseen liittyvät palvelut.
- Järvenpään Mestariasunnot Oy:n ja Mestaritoiminta Oy:n asiakaspalvelu (muuttavat 16.–17.1.)
Järvenpää-info sijaitsee Bulevardikorttelissa osoitteessa Sibeliuksenkatu 8 (käynti Mannilantien kautta). Aukioloajat ma–ke klo 9–15, to klo 9–17 ja pe klo 9–13.
Tule asioimaan Järvenpää-infoon!