Hyppää sisältöön

Kartanon Kahvilassa hyörii kesätyöntekijöitä

Vaaleanpunainen puutalo Tuusulanjärven rannassa on tärkeä osa Vanhankylänniemen maisemaa. Talossa toimii Kartanon Kahvila. Kartanon Kahvila on kaupungin osaamis- ja työllisyyspalveluiden ammatillinen työpaja, jossa tänä kesänä vakinaisen henkilöstön lisäksi työskentelee kuusi kesätyöntekijää kerrallaan. Kesätyöntekijät saavat arvokasta kokemusta ravintola-alalla työskentelystä ja asiakaspalvelusta.

Kartanon Kahvilan keittiössä valmistetaan pullat aamuksi sekä päivän lounaslistan ruoat. Osa leivonnaisista, kuten omenapiirakka, tilataan valmiina tukusta. Kesätyöntekijät touhuavat niin keittiön kuin kahvilankin puolella. Työhön kuuluu siistimistä, astioiden keräämistä, asiakaspalvelua, mutta myös tiskaamista.

Nämä pullat maistuvat taatusti kahvikupposen kera!

Työssä kuin työssä on välillä hektistä, etenkin kesällä idyllisessä kahvilassa, jossa asiakkaita käy vilkkaasti. Tuolloin tarpeellisia luonteen ominaisuuksia kesätyöntekijälle on hyvä paineensietokyky, mutta myös ystävällisyys ja rauhallisuus sekä hyvät asiakaspalvelutaidot. Kaiken a ja o on kuitenkin, että työhön ja uuden opetteluun suhtautuu positiivisella asenteella.

Koronatilanteen helpottumisen vuoksi asiakkaat pääsevät nyt sisälle kahvilaan kuitenkin koronahygieniaohjeistukset huomioiden. 

– Kyllä tyytyväiset asiakkaat ovat tämän työn helmiä. Positiivista palautetta annetaan yllättävän usein. Meidän lohikeittoa kehutaan usein, sitä kannattaa siis tulla maistelemaan!, huikkaa eräs kesätyöntekijä kahvilan puolelta.

Kesätöitä Kartanon Kahvilasta kuten muistakin kaupungin toimipisteistä voi hakea kaupungin kesätyöhaun kautta, joka starttaa vuosittain maaliskuussa.

P.S. Kartanon Kahvila on avoinna rajoitetun asiakasmäärin ke-to klo 10-18, la klo 11–17, su klo 11–16.

Elias Ketomäki, viestinnän kesätyöntekijä

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...