Hyppää sisältöön

Kaupungin tiloja asukkaiden omaan käyttöön

Kaupungin tilat on tarkoitus saada aiempaa paremmin järjestöjen ja yksittäisten asukkaiden käyttöön. Varattavien tilojen määrä kasvaa, ja sopivimman tilan löytäminen ja varaaminen tehdään helpoksi.

Kaupungin tilat ovat olleet esimerkiksi urheiluseurojen käytössä jo nyt aktiivisesti. Myös koulujen luokkahuoneita on voinut varata muun muassa kansalaisopiston ja musiikkiopiston käyttöön. Mahdollisuuksia on kuitenkin paljon nykyistä enemmän.

Tilakehitysjohtaja Jari Lausvaara kertoo Järvenpään olevan edelläkävijä, kun kaupunki rakentaa perustietojärjestelmää, sähköistä kulunhallintaa ja varausjärjestelmää kokonaisuudeksi.

Samaan aikaan tehdään isoa muutosta toimintakulttuuriin ja työprosesseihin esimerkiksi siivouksen osalta. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaupungin asukkaat saavat käyttöönsä laajat tilapalvelut. Järvenpääläisille tulee aiempaa enemmän valinnanvaraa, etsi sitten paikkaa vaikkapa 50-vuotisjuhlia tai kaupunginosakokousta varten. Tähän saakka tieto kaupungin hallinnassa olevista tiloista on ollut hajallaan. Kun tieto saadaan samaan paikkaan, myös kaupungin työntekijät pääsevät hyödyntämään tiloja asukkaiden palvelemisessa aiempaa sujuvammin.

Verrattavissa hotellihuoneen varaamiseen

Tilapäällikkö Henri Kansonen kertoo, että varattavia kohteita on tulossa esimerkiksi Kinnarin koulusta sekä joistakin päiväkodeista. On mahdollista, että mukaan varattavien joukkoon tulee myös Järvenpää-talon tiloja. Tarkoitus on saada kysynnän mukaan tiloja mukaan lisää, mutta esimerkiksi tietoturvan takia osa kaupungin tiloista pysyy jatkossakin varausjärjestelmän ulkopuolella. Kaupunki toivoo, että varattaviin tiloihin saadaan asukkaiden hyvinvointia tukevaa toimintaa – on se sitten liikkumista, laulua tai vaikka yhteisöllistä pitsanpaistoa. Käyttöliittymästä on suunniteltu helppokäyttöinen. Varausta varten tarvitaan vahva tunnistautuminen esimerkiksi pankkitunnuksilla.

Kansonen sanoo, että tilan varaamista voi verrata hotellihuoneen varaamiseen. Tilavarauksen yhteydessä näkee, mitä varusteita tilassa on: löytyykö sieltä esimerkiksi projektori kokousta varten. Käyttöliittymään on tarkoitus saada mukaan myös kartta, jolloin sopivaa paikkaa voi etsiä myös sijainnin perusteella.

Fyysistä avainrumbaa ei ole tiedossa, vaan varattaviin tiloihin pääsee väliaikaisella koodilla.
Kaupunki perii varattavista tiloista vuokran, mutta vielä tässä vaiheessa esimerkiksi yksittäisen luokkahuoneen iltavuokran hinta ei ole tiedossa. Uusi varausjärjestelmä otetaan käyttöön vaiheittain ensi vuoden aikana.


Alkuperäinen juttu julkaistu Järvenpään vuoden 2022 asukaslehdessä, Luonnottaressa. Lue koko lehti digitaalisena!

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...