Hyppää sisältöön

Kestävää tapahtumajärjestämistä puukaarien alla

JÄRVENPÄÄN ILMASTOYRITYKSET, OSA 4: Aino Areenan työtä ohjaavat vahvasti ympäristöarvot, kotimaisuus sekä kestävät ja vastuulliset valinnat.

Aino Areenan puukaaria. Kuva: Robert Lindström.

Aino Areenan tavoitteena on olla Suomen ekologisin tapahtuma-areena.

– Haluamme olla edelläkävijöitä tapahtumatilojen vastuullisuudessa ja ympäristöasioissa. Kilpailukyvyn kannalta vastuullisuus- ja ympäristöasioihin panostaminen kannattaa. Lisäksi ympäristöön liittyvät valinnat nousevat esiin tapahtumia järjestävien yritysten arvomaailmoissa ja on hienoa, että pystymme vastaamaan tähän tarpeeseen, Aino Areenan markkinointikoordinaattori Katri Siltala kertoo.

Siltala muistuttaa, että areenarakennus on puurakenteinen, joka jo itsessään on ympäristöteko.

– Kaikki Aino Areenan energia on myös uusiutuvaa, sillä käytämme sataprosenttisesti uusiutuvaa sähköenergiaa ja aurinkovoimaa Areenan katolla. Aino Areenan päälämmönlähde on maalämpö ja sen tukilämpönä käytettävä kaukolämpö on myös uusiutuva, Siltala jatkaa.

Hankinnoissa Aino Areenaa puolestaan ohjaavat kotimaisuus ja kestävät valinnat.

– Kierrätämme jätteemme tarkasti. Jätteen vähentäminen alkaa meillä jo hankintavalinnoista, joilla pyrimme jo lähtökohtaisesti pienentämään syntyvän jätteen määrää. Tästä hieno esimerkki on käsisaippuat, jotka ovat meillä kaikki annostelijoissa. Näin vähennämme konkreettisesti muovijätteen määrää, ja lisäksi olemme valinneet saippuaan ympäristömerkityn tuotteen.

Myös Aino Areenan siivouskemikaalit ovat ympäristömerkittyjä, joka tarkoittaa sitä, että sen kaikki tilat on puhdistettu ekologisesti. Ekologisuus tarkoittaa siivouksessa muun muassa mikrokuituliinojen käyttöä, jolloin vähennetään sekä kemikaalien että veden kulutusta. Kemikaalien tarkka käyttö puolestaan lisää pintojen kestoikää.

Ilmastotyötä yhdessä yhteistyökumppanien kanssa

Aino Areenan nykytilaa vastuullisuusasioista on kartoitettu myös ohjelmistokehittäjä Rambollin kanssa.

– Tarkoituksenamme on tehdä vastuullisuuskäsikirja, jossa huomioidaan sekä ympäristövastuullisuus että sosiaalinen vastuullisuus. Käsikirja julkaistaan nettisivuillemme ja lähetämme sen myös yhteistyökumppaneillemme ja asiakkaillemme.

– Olemme myös jo viestineet ympäristö- ja vastuullisuusasioista nettisivuillamme ja sosiaalisessa mediassa. Tuomme samoin vastuullisuustekomme esiin myös myyntimateriaaleissamme.

Siltala kertoo, että Järvenpään kaupunki voisi tukea Aino Areenan ilmastotyön tekemistä konkreettisesti esimerkiksi olemalla mukana mittaamassa sen hiilijalanjälkeä.

– Meillä on toimintamme alusta lähtien ollut hyvä yhteistyö kaupungin kanssa. Toivomme jatkossakin yhtä avointa ja hyvää yhteistyötä kuten tähänkin asti. Meillä on kehitysajatuksia esimerkiksi Aino Areenan liikenneyhteyksien osalta, joita jo tarkastellaan.

– Toiveena olisi myös saada tietoa, mikäli kaupungille tulee hankkeita tai sopimuksia, joista yritykset voisivat myös ilmastoasioissa hyötyä, Siltala päättää.

Aino Areena on syksyllä 2021 avattu perheomisteinen tapahtuma-areena Järvenpäässä. Aino Areenan liiketoimintaan kuuluu tilojen vuokraus erilaisia yritys- ja yksityistilaisuuksia varten sekä tapahtumien kuten konserttien järjestäminen. Areenan tiloissa voi järjestää tapahtumia aina 30 hengen kokouksista 3000 hengen seminaareihin.

Kaupungin yhtenä tavoitteena on edistää ilmastoyhteistyötä kaupungissa sijaitsevien yritysten kanssa. Järvenpään ilmastoyritykset -teemasarjassa tutustutaan kaupungissa ilmastotyötä edistäviin ja siitä kiinnostuneisiin yrityksiin.


Järvenpääkumppani-tarinoissa esitellään kaupunkimme yhteisöjä ja yrityksiä Järvenpäähengessä.

Footer is loading...