Kotina Järvenpää

Muutettuamme Järvenpäähän löysimme puolisoni kanssa aika nopeasti vakituisen lenkkipolun. Se kulki ensin hevosia ihastellen ratsastuskeskus Ainon ohi, laskeutui sitten miettimään, että mitä Sibelius – tuttavallisemmin Janne – kuuli korvillaan tepastellessaan Ainolan pihalla kävelykeppeineen ja lierihattuineen, ja jatkoi siitä matkaansa Kulttuuripolkua pitkin kohti Lippumäkeä, kunnes päätyi valitsemaan, mennäkkö takaisin kotia kohti Ristinummen vai Suvirannan kautta. Viimeistään tuossa vaiheessa herkkä kirjoittajasieluni oli täyttynyt lämmöllä, toiveikkuudella ja kodin tunnulla. Sitä en tosin osaa sanoa, johtuiko se oikeasti ihanasta vaimostani, lenkkeilyn hyödyistä vai Tuusulanjärven taiteilijayhteisön luomasta tunnelmasta. Epäilen, että kaikista niistä.

Tuusulanjärven taiteilijayhteisöhän syntyi 1900-luvun alkupuolella siitä tarpeesta, että rivi eturivin taiteilijoita kirjailija Juhani Ahosta taidemaalari Eero Järnefeltiin halusivat löytää kodilleen paikan jostain Helsingin hälinän ja erämaan erakkouden välimaastosta. Paikka löytyi Tuusulanjärven liepeiltä, jossa lyhyen matkan päässä pääkaupungista sai nauttia luonnon läheisyydestä ja rauhasta. Sijainti oli niin hyvä, että se houkutteli seudulle muitakin. Niinpä syntyi tiivis taiteilijayhteisö, jossa ihmiset innoittivat toisiaan.

Luulenpa, ettei kauaksi näiden taiteilijoiden aatoksista poikennut monen nykyisenkään järvenpääläisen ajatus, kun valitsivat asuinsijaansa. Vaikka paikka on varmasti kasvanut ja kehittynyt, edelleenkin edut ovat samat: lyhyen matkan päässä pääkaupungin sykkeestä, mutta pienemmän paikan rauhallisuus. Ja luulenpa vielä niinkin, että ihan niin kuin nuo taiteilijat, moni on tänne muutettuaan löytänyt myös oman tiiviin yhteisönsä, johon kuulua. Ainakin itse olen huomannut, miten täällä ihmiset otetaan avosylin vastaan.

Meidän perhe on asunut Järvenpäässä nyt reilu kolme vuotta. Ei oltu tullessa eturivin taiteilijoita, mutta nyt vähintäänkin eturivin järvenpääläisiä. Meinaan, että jos joku kysyy, minne muuttaisin, sanoisin kuin Jussi sanoi oletettavasti Jannelle 1900-luvun alussa: ”Täällä on kaikki mitä tarvitaan, ja lopusta voi valittaa Facebookissa.”

Samuel Jyrinki
kirjailija, somevaikuttaja

Järvenpääläiset-blogissa pääsevät ääneen kaupunkilaiset. Tätä on järvenpääläisyys, kaikessa moninaisuudessaan.