Lapsille kivaa tekemistä kesäleireillä Järvenpäässä
Kesäleirit ovat suosittu tapa viettää aikaa erityisesti aikaa lasten ja nuorten keskuudessa. Monet järvenpääläiset yhdistykset ja yritykset ovat järjestäneet erilaisia leirejä erityisesti kesäkuussa. Kesäleirillä leiriläiset voivat päästä puuhastelemaan oman harrastuksensa tai kokonaan uusien aktiviteettien parissa. Myös uudet kaverit ovat iso plussa kesäleireissä.
Alkukesästä järjestettiin monipuolisesti erilaisia leirejä, kuten Järvenpään seurakunnan järjestämiä yöleirejä, Järvenpään Palloseura ry:n jalkapalloleirejä ja Järvenpään Voimistelijat ry:n sporttileirejä. Myös järvenpääläinen Volttitehdas järjestää kesäleirejä lapsille.
Yhdessä toimiminen on leiriläisten mieleen
Volttitehtaan leiriläiset Julia (10 v.) ja Aada (10 v.) kertovat, että heidän mielestään kesäleirissä parasta on yhteinen toiminta ja uudet kaverit. Myös trampoliinilla pomppiminen on heidän mieleensä. Monet muut leiriläiset yhtyvät Aadan ja Julian mielipiteeseen.
– Parasta leirissä ovat yhteiset leikit, joita leikimme, kertoo vuorostaan kahdeksanvuotias Lassi.
Myös vapaa-aika on leirillä tärkeää ohjatun toiminnan ohella, sillä leiriläiset voivat tehdä sen aikana mitä haluavat.
– Se, että saa vapaa-aikaa ja voi olla kavereiden kanssa on paras juttu kesäleirissä, kertoo 10-vuotias Aapo Honkanen.
Samanikäinen Onni Levander huikkaa Aapon vierestä olevansa samaa mieltä.
Leireillä hyödynnetään Järvenpään lähiliikuntapaikkoja
Leirin ohjaaja Marlene toteaa, että parasta leirien järjestämisessä on erilaisten aktiviteettien keksiminen erilaisille lapsille, ja leirin toivotaan aina jäävän lasten mieleen hauskana kesämuistona. Marlene kertoo myös, että leirillä hyödynnetään paljon erilaisia Järvenpään lähiliikuntapaikkoja, kuten puistoja.
– Käymme esimerkiksi Tervanokan uimarannalla, Westermarckin puistossa ja Kinnarin koulun alueella, hän toteaa.
Jutun kirjoittivat ja videoivat: Elias Ketomäki ja Miisa Miettinen, Järvenpään viestintätiimin kesätyöntekijät