Liikunnan iloa koulupäivän jälkeen – kaupungin oma liikunnanohjaaja tukee lasten hyvinvointia
Koulupäivien jälkeen yli neljä sataa koululaista osallistuu kaupungin järjestämään iltapäivätoimintaan. Lasten joukossa siellä usein hyörii mukana myös liikunnanohjaaja Tommi Lappi, joka järjestää liikunnallista toimintaa lapsille.

Tommi Lapin toimenkuva kaupungin palkkalistoilla toimivana iltapäivätoiminnan liikunnanohjaajana on sikäli erikoinen, sillä useat kunnat järjestävät iltapäivätoimintaa ostopalveluna. Järvenpään kaupungilla on ihan oma liikunnanohjaaja, joka tuo oman panoksensa lasten liikuttamiseen iltapäiväkerhoissa koulupäivän jälkeen.
Tommi kiertää kaupungin iltapäivätoiminnan ryhmissä eri kouluilla liikuttaen yli 400 lasta noin 13 ryhmässä.
Tommin työn ytimessä on koululaisten ip-toiminnan suunnittelu, ohjaaminen ja kehittäminen. Hänen työpäivänsä ovat hyvinkin vaihtelevia. Useimmiten aamupäivät kuluvat toiminnan suunnittelun ja palavereiden parissa, iltapäivät taas lapsiryhmien kanssa toimien.
– Iltapäiväryhmissä on oma vetäjänsä, ja ”bonuksena” minä käyn järjestämässä liikunnallista toimintaa lapsille näissä ryhmissä. Teemme esimerkiksi retkiä lähimetsikköön, valokuvasuunnistamme, leikimme ja pelaamme eri pelejä. Suunnittelen parhaillaan myös iltapäiväryhmien yhteistä keilausretkeä.
Liikkuvaa koulua ja Move-mittauksia
Tommi osallistuu myös erilaisiin yhteistyöprojekteihin ja tapahtumien järjestämiseen. Yhteistyötä tehdään muun muassa liikuntapalvelujen, nuorisopalvelujen, Joutsikin sekä kouluvalmentajien kanssa. Tommin oma pesti sijoittuu hallinnollisesti kaupungin opetuspalveluihin.
– Työni on hyvin liikkuvaa, olen päivittäin eri kouluilla. Vuosittain järjestämme myös Ruskarallin koululaisten syysloman aikoihin sekä hiihtolomalla Räntärallin. Tänä vuonna nämä tapahtumat järjestettiin kolmena päivänä Saunakallion ja Kinnarin kouluilla sekä Piirosen liikuntakeskuksessa. Tapahtumat ovat olleet hyvin suosittuja lasten keskuudessa, kun he saavat kivaa ja mielekästä tekemistä lomapäiviinsä. Pohdimme myös liikuntapalvelujen väen kanssa, miten voisimme kehittää koululaisuinteja, sillä uintitaito olisi hyvä saada jo lapsuusiässä.
Tommi on mielissään siitä, että Liikkuva koulu -toiminta on hyvin vakiintunut järvenpääläisiin kouluihin aiemman erillisen hankkeen jälkeen. Hän koordinoi Liikkuva koulu -toimintaa yhdessä liikuntakoordinaattori Terhi Saxelinin kanssa. Jokaisella koululla on Liikkuva koulu -vastaavat mahdollistaen toiminnallista tekemistä lapsille.
Olennaisena osana Tommin sekä myös Terhin työsarkaan kuuluu 5. ja 8. luokkalaisille järjestettävän Move-mittausten kehittäminen. Valtakunnallisilla Move-mittauksilla mitataan koululaisten toimintakykyä testaten kestävyyttä, lihaskuntoa ja liikkuvuutta.
– Move-mittaukset tehdään aina syksyisin. Mittaukset voivat luonnollisesti vähän jännittää joitakin oppilaita. Olemme viime vuosina pyrkineet kehittämään Move-mittausten suorittamista mahdollisimman oppilasystävällisiksi. Esimerkiksi olemme jo edellisenä vuonna valmentaneet 4. luokkalaisia, jotta he ovat voineet harjoitella Move-mittauksen tehtäviä etukäteen. Siten he jo tietävät, mitä on tulossa seuraavana vuonna, jolloin testiin osallistuminen tuntuu helpommalta. Olemme järjestäneet myös opettajille näihin mittauksiin liittyvää koulutusta. En tiedä onko tällä ollut vaikutusta, mutta viime vuonna Järvenpää oli kärkikastissa valtakunnallisissa Move-mittaustuloksissa.
Onnistumisia työssä
Kun Tommilta kysyy, milloin hän on onnistunut työssään ja kokeeko hän työnsä merkitykselliseksi, ei vastausta tarvitse kauan odottaa.
– Työssä näkee usein sen lasten ilon, kun he leikkivät, pelaavat tai osallistuvat johonkin muuhun toimintaan. Myös Move-mittaustulosten parantuminen on todella hyvä juttu. On tosi kiva huomata, että tekemällämme työllä on käytännön merkitystä. Eihän sitä välttämättä arjessa niin huomaa oman työnsä tuomia vaikutuksia. Tulokset näkyvät ehkä vuosien päästä. Ainahan voi tosin miettiä sitä, että jos tällaista toimintaa ei olisi ollenkaan, mitkä olisivat silloin sen vaikutukset.
Eräs mukava asia on jäänyt Tommin mieleen työvuosiltaan.
– Kerran eräällä 1. luokan tytöllä oli huono tasapaino, hän ei pystynyt pitkällä penkillä kävelemään penkin päästä päähän. Sisällytin iltapäiväkerhossa ikään kuin huomaamatta toimintaan myös tasapainoharjoitteita ja niitä tehtiinkin useamman kerran eri toimintaradoissa. Ja noin vuoden päästä tyttö käveli penkin päällä kuin vettä vaan. Pienilläkin asioilla voi olla suuri vaikutus lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin.
”Tää oli hyvä juttu, tehdään tätä lisää!”
Tommi uskoo, että hänen työllään on merkitystä lasten elämänlaatuun ja hyvinvointiin, kun lapset oppivat yhteistyötä sekä sosiaalisia että liikunnallisia taitoja. Toiminta tukee myös perheiden yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen kulttuuria.
Parasta työssä on lasten ja nuorten kanssa toimiminen sekä välitön palaute. Tommi kertoo, että lasten kanssa touhutessa täytyy olla oikeasti kiinnostunut ja läsnä.
– Lapsilla on sellainen ihme ”tutka”, he kyllä huomaavat, jos et ole täysillä mukana jutussa, naurahtaa Tommi.
– Tykkään asiakastyöstä, kun saan tehdä työtä lasten ja myös aikuisten kanssa. Kun lapsille ohjaa liikuntaa, se on erilaista kuin aikuisilla. Palaute tulee heti ja se on rehellistä. ”Tää oli hyvä juttu” tai ”tylsää, en haluu,” jee!”, ”voidaanko ottaa tätä lisää, tehdään ensi kerrallakin tätä”. Lapset saattavat jatkaa samaa leikkiä myös välitunneilla.

Pääosin lapset voivat hyvin
Kun Tommilta kysyy, onko mikään muuttunut arjessa ja lasten toiminnassa hänen työvuosiensa aikana, niin Tommi vastaa:
– Nykyään lapset tarvitsevat enemmän ohjausta leikkeihin ja peleihin kuin ennen. Omatoiminen ulkona oleminen kavereiden kanssa on vähentynyt. Lieneekö niin, että ruutuaika ja hektinen arki ovat vähentäneet omatoimista ulkoilua. Kouluilla onkin tärkeää tarjota mielekästä tekemistä ja välineitä välitunneille.
Hän lisää, että tietyt asiat pysyvät samoina, kuten nuorten kasvukipuilut ja kehityksen vaiheet sekä yhteenkuuluvuuden tunne ja etsintä. Ne eivät ole muuttuneet vuosien saatossa. Kuitenkin jonkinlainen levottomuus lasten ja nuorten keskuudessa on lisääntynyt. Mikä siihen on sitten syynä, pystyykö siihen kukaan tyhjentävästi vastaamaan.
– Toki suurin osa lapsista voi hyvin, mutta on myös lapsia, joilla on vaikeuksia keskittyä tai innostua tulemaan mukaan yhteisiin leikkeihin tai toimintaan. Eri seuroissa paljon harrastavien lasten määrä on lisääntynyt, mutta toisaalta myös toisessa päässä vähän liikkuvia lapsia on entistä enemmän. Niiden lasten määrä on mielestäni vähentynyt, jotka ovat tuossa janassa keskellä, avaa Tommi tuntemuksiaan.
Valtakunnan tasolta vahva viesti
Valtakunnan tasolla on huomattu myös lasten liikunnalliseen elämäntapaan satsaaminen, sillä 1.8.2026 alkaen perusopetuslaissa painotetaan liikunnallisen elämän tavan edistämistä esi- ja perusopetuksessa. Mitä tämä tarkoittaa sitten ruohonjuuritasolla kunnissa? Kunnat saavat myöhemmin Opetushallitukselta tarkennusta asiaan.
– Se on hyvä asia, että tästä tulee kirjaus ihan perusopetuslakiin, sillä lasten liikkumisen lisäämisellä on kauaskantoisia positiivisia vaikutuksia myös aikuiselämään. Valtakunnallisesti tämä antaa vahvan signaalin siitä, että lasten liikunnallista ja toiminnallista elämäntapaa halutaan tukea eri tavoin.
Futista, partiota, yhdistyksiä…
Tommi toimii itsekin siten, miten esimerkillään lapsille näyttää. Kun hän suuntaa työpäiviensä jälkeen Lahteen, monet harrastukset odottavat häntä.
– Käyn pelaamassa futista ympärivuoden, hiihdän sekä marjastan ja sienestän mielelläni. Olen liittynyt aikuisiällä partioon ja toimin perhepartioryhmän vetäjänä. Toimin lisäksi neljässä eri yhdistyksessä. Muutoin elämä on hyvin perhekeskeistä ja neljän lapsen harrastusten pyörittämistä. Ja toki rintamiestalossa on aina ikuisuusremppaa, kuvaa Tommi.
Kuka Tommi Lappi?
- valmistui liikunnanohjaajaksi vuonna 2008 Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta.
- Aloitti Järvenpään kaupungilla tammikuussa 2009, ensin nuorisopalvelujen ja perusopetuksen yhteisenä liikunnanohjaajana. Tällä hetkellä Tommi toimii opetuspalveluissa.
- Perheeseen kuuluu vaimo, neljä lasta ja koira. Tommi asuu perheineen Lahdessa.
- Tätä et ainakaan tiennyt: Tommi on hyvin kiinnostunut arkkitehtuurista ja rakennustekniikasta. Hän tutustuu mielellään arkkitehtonisesti merkittäviin rakennuksiin sekä vierailee myös lomamatkoillaan erilaisissa kulttuurihistoriallisissa kohteissa.
Järvenpääduunissa-tarinoissa esitellään Järvenpään kaupungin työntekijöitä ja heidän kaupunkilaisten eteen tekemää vaikuttavaa työtään.