Liikunta kuuluu kaikille

En ole koskaan voittanut urheilukilpailua tai sijoittunut edes mitalisijoille. En ole erityisen nopea tai notkea ja pallopeleissä harvoin osun palloon. Kotisohva houkuttelisi usein enemmän kuin liikkeelle lähteminen. Lähden kuitenkin, sillä tiedän, että liikunnan merkitys hyvinvoinnille on merkittävä. Silti motivaatio ei aina ole itsestäänselvyys – miten kipinä saadaan syttymään?
Hyvä kannustin liikkumiselle on se, että siitä tulee hyvä olo. Liikunta ei ainoastaan paranna fyysistä kuntoa, vaan siitä on hyötyä myös mielen hyvinvoinnille. Liike ja raitis ilma virkistävät. Yhdessä muiden kanssa liikkuminen on hauskaa ja saa unohtamaan arjen murheet.
Toiset innostuvat omien urheilusuoritusten mittaamisesta ja kilpailusta, toiset haluavat liikkua ilman oman suorituksen vertailua muihin. Järvenpäässä jokainen voi harrastaa liikuntaa omien mieltymystensä mukaan. Tavoitteellisille liikuntaharrastajille löytyy runsaasti vaihtoehtoja, mutta myös matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia on tarjolla. Esimerkiksi lähiliikuntapaikat, uimahalli sekä ulkoilureitit ja luonto ovat kaikkien käytettävissä.
Järvenpään Opisto, liikuntapalvelut ja monet muut toimijat järjestävät liikuntatapahtumia ja -kursseja, jotka sopivat kaikenlaisille liikkujille ja eri elämäntilanteisiin. Myös seurat, järjestöt ja yritykset järjestävät monipuolista liikuntaa kaikenikäisille ja -kuntoisille järvenpääläisille. Tärkeää kaikessa liikuntatoiminnassa on positiivinen ja kannustava ilmapiiri.
Liikuntaharrastuksen ei aina tarvitse olla maksullista, ohjattua tai aikataulutettua. Tärkeintä on, että liikkuu itselle mieluisalla ja omaan elämäntilanteeseen sopivalla tavalla. Järvenpäässä on helppo suosia arkiliikuntaa: työ- ja koulumatkat, harrastuksiin kulkeminen ja kauppareissut taittuvat näppärästi kävellen tai pyörällä. Itse kuuntelen äänikirjaa samalla kun kävelen kirjastoon tai kuljen Tuusulanjärven kauniissa maisemissa. Silloin liikunta tapahtuu itselle mieluisan tekemisen sivutuotteena.
Järvenpää kutsuu liikkumaan monin erin tavoin. Ei ole väliä, onko oma juttusi kilpaurheilu vai lempeä liikuskelu – tärkeintä on, että lähdet liikkeelle!
Järvenpään Opiston rehtori
Jonna Käsmä
Kirjoitus julkaistu alun perin syksyn Järvenpääläinen-asukaslehdessä.