Mestariasukkaat: pihatalkoissa tehdään yhdessä
Torpantie 31:n uusi asukastoimikunta viritti pihatalkooperinteen taas käyntiin huhtikuun lopulla pidetyissä pihatalkoissa. Aurinkoinen päivä suosi talkoita ja asukkaita olikin mukavasti paikalla laittamassa pihaa kesäkuntoon.
Vaikka pihatöiden tavoitteena onkin siistiä ympäristöä talven jäljiltä tai valmistella sitä talvea varten, niin talkoiden tärkein anti on yhteisöllisyys. Yhdessä tekeminen luo me-henkeä, madaltaa kynnystä tervehtiä naapuria ja tekee pihapiiristä turvallisemman ja viihtyisämmän. Kun tunnemme toisemme, arjen sujumiseen liittyvät asiatkin hoituvat helpommin.
Talkoissa jokainen voi osallistua omien voimavarojensa mukaan. Tarjolla on monenlaista puuhaa haravoinnista ja istutusten hoidosta roskien keräämiseen tai kahvinkeittoon. Et tarvitse aiempaa kokemusta tai omia työvälineitä – taloyhtiöstä löytyy tarvittavat välineet.

Työn lomassa on myös hyvää aikaa vaihtaa kuulumisia naapureiden kanssa. Torpantiellä heräsi talkoiden yhteydessä asukkailta toive saada lisää omenapuita pihalle, joten asukastoimikunnan puheenjohtaja oli yhteydessä isännöitsijään ja sovittiin, että asukkaat voivat käydä hakemassa omenapuut ja istuttaa ne pihalle. Puut istutettiinkin äitienpäivänä päivän kunniaksi. Muutaman vuoden päästä voi syystalkoissa olla jo omien puiden omenoista tehtyä omenapiirakkaa tarjolla!
Talkoisiin kuuluu tietysti myös talkootarjoilut. Torpantiellä tarjoilupaikkana toimi leikkimökki, jossa pihapiirin lapset pitivät kioskia. Kioskista sai talkoiden aikana noutaa virvokkeita ja talkoiden päätteeksi grillattuja hodareita sekä jälkkäriksi itse tehtyä suklaakakkua ja kahvia. Lapsille oli varattu myös irtokarkkeja sekä limsaa kiitokseksi tehdystä työstä.

Juttu on julkaistu alun perin Mestariasuntojen sivuilla.