Hyppää sisältöön

”Minä ymmärsin!” Ulkomailta muuttaneet opastetulla Järvenpää-kierroksella

Järvenpää-seura järjesti jo toistamiseen opastetun bussikierroksen Järvenpäähän muista maista muuttaneille uusille asukkaille. Tällä kertaa osallistujista suurin osa oli ukrainalaisia. Retki toteutettiin yhteistyössä Järvenpään kotoutumispalveluiden, Järvenpään Opiston, Järvenpään taidemuseon ja Järvenpään kaupungin kanssa. Retken aikana osallistujat tutustuivat Järvenpään historiaan, kulttuuriin, nähtävyyksiin ja arkielämän kannalta tärkeisiin paikkoihin.

Täysi linja-autollinen uusia kaupunkilaisia lähti matkaan Järvenpää-talolta. Ajelimme mm. Bulevardikorttelin, rautatieaseman, kirkkojen, koulujen, urheilupaikkojen ja Tuusulanjärven rantojen kautta suomalaisen kulttuurin kehtoon Aholaan. Aholassa taidemuseon oppaat kertoivat rakennuksen historiasta ja Aho-Soldanin pariskunnan elämästä ja taiteesta.

Ihmisiä istumassa bussin kyydissä.

Koko retkikierros opastettiin selkosuomeksi. Lisäksi opiston opettaja Natalia Härmä oli teettänyt harjoittelijoillaan opastustekstistä käännökset eri äidinkielille, jotta myös vasta suomen alkeita opiskelevat osallistujat voisivat seurata opastusta ja tutustua uusiin paikkoihin.

Vanhankylän kartanolla nousimme jaloittelemaan järven rannalle isojen puitten siimekseen. Aurinko ja vehreys hellivät retkeläisiä. Ihmeteltävääkin riitti, muun muassa rantaan jo valmiiksi kasattu juhannuskokko ja kartanon saunarakennus. Valokuvia otettiin onton puun onkalossa, hauskassa tintamareskissa ja yläpihan niityllä, jonka heilimöivät heinät saattoivat tuoda mieleen rakkaan synnyinseudun.

Neljä ihmistä seisoo puusillalla ja katsovat valmiiksi kasattua juhannuskokkoa. Taustalla on järvi.

– Kotoutuminen ei tapahdu vain luokkahuoneessa. Se tapahtuu kohtaamisissa, yhteisissä kokemuksissa ja lähiympäristöstä oppimisessa, toteaa opettaja Natalia Härmä.

Oli ilahduttavaa kuulla, että moni retkeläinen löysi uusia paikkoja, joihin aikoo tutustua tarkemmin kesän aikana. Näin osallistujat kuvailivat tunnelmiaan retkeltä palattuaan:

”Ymmärsin suomea enemmän kuin olin etukäteen ajatellut.”
”Selkokielinen opastus oli todella tärkeä. Sen ansiosta tuntui, että meidät on aidosti huomioitu ja meistä välitetään.”
”Oli hienoa yhdistää luokassa opittuja asioita järvenpääläisistä taiteilijoista oppaan kertomuksiin ja museokäyntiin.”

Osallistujien palaute rohkaisee meitä Järvenpäässä pitempään asuneita kertomaan tänne muuttaville lähiympäristöstämme ja elämästämme. Yhdessä retkeily vahvistaa uusien kaupunkilaisten kotoutumista ja tunnetta siitä, että Järvenpää on nyt heidän kotikaupunkinsa. Kanssakäyminen lisää yhteisöllisyyttä: opimme ja avarrumme puolin ja toisin – ja meillä kaikillahan on jo valmiiksi paljon yhteistä, tulimmepa tänne mistä tahansa.

Joukko ihmisiä keltaisen puutalon edustalla.

Teksti: Hannele Raejärvi
Kuvat: Kristina Ivolhina

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...