Hyppää sisältöön

Missäpäin Järvenpäätä on hiljaisinta?

Järvenpäässä laadittiin Yleiskaava 2040 -valmistelun yhteydessä koko kaupungin alueen kattava yleispiirteinen meluselvitys, joka havainnollistaa meluohjearvot alittavat alueet nykytilanteessa ja ennustevuonna 2040.

Järvenpään kaupunkikuva ilmasta Tuusulanjärvelle päin.
Järvenpään ilmakuvaa Tuusulanjärvelle päin. Kuvaaja: Petri Kauppi.

Järvenpäässä kiinnitetään huomiota hiljaisiin alueisiin ja niiden kehittämiseen, mutta mitä hiljaisilla alueilla oikein tarkoitetaan ja mistä kaupunkilainen tietää olevansa hiljaisella alueella?

− Käytännössä hiljaiset alueet ovat virkistyskäytössä olevia tai syrjäisempiä rakentamattomia alueita, joissa alitetaan lakisääteisiä meluohjearvoja tai alueita, joissa ihmisen aiheuttamia ääniä kuuluu ylipäätään vähemmän kuin ympäröivillä alueilla. Päivämelulle ja yömelulle on eri ohjearvot, ja päivämelun alittavia paikkoja on Järvenpäässä vähemmän suhteessa yömelun alittaviin arvoihin, kaavoituksen ja kaupunkikehityksen projektipäällikkö Juho Mattila ja yleiskaavapäällikkö Hannele Selin kertovat.

Osa hiljaisista alueista on kaupungin omistamia, mutta huomattava määrä on myös yksityisessä maanomistuksessa.

Taulukko 1. VNp 993/1992 mukaiset yleiset melutason ohjearvot.

Järvenpään yleiskaava 2040 valmistelun yhteydessä laadittiin koko kaupungin alueen kattava yleispiirteinen meluselvitys, josta on mahdollista havainnoida meluohjearvot alittavat alueet nykytilanteessa ja ennustevuonna 2040. Meluselvitys on tehty mallintamalla junaliikennettä, moottoritieliikennettä ja kaupungin pääkatuverkon liikennettä sen hetkisten liikennemäärätietojen mukaisesti.  Yleiskaavan uusien rakentuvien alueiden pohjalta on arvioitu liikennemäärät ennustevuonna 2040.

− Huomioitavaa on, että kyseessä on laskennallinen esitys syötetyillä tiedoilla. Melu vaihtelee paikallisesti maastonmuotojen, kasvillisuuden laadun ja esimerkiksi pienilmaston mukaan, Mattila selventää

Meluselvityksen tarkastelun mukaan päivämelun keskiäänitaso alittuu selkeimmin nykytilanteessa Vanhankylänniemessä, Kaakkolan metsäalueella, Isokydön metsä- ja peltoalueilla, hautausmaan ympäristössä, Halkiantien alueen takaosissa, Metson teollisuusalueen takaosissa ja osittain Lemmenlaaksossa.
Yömelun kannalta edellä mainitut alueet kasvavat kooltaan ja mukana on myös useita asuinalueita.
Päivämelu alittuu selkeimmin ennustetilanteessa 2040 Vanhankylänniemessä, Kaakkolan metsäalueella, Isokydön alueella, osassa hautausmaan aluetta, Metson teollisuusalueella ja Nummenkylän asuinalueen takaosissa.
Yömelun osalta on nähtävissä vastaava samankaltainen tilanne.

Pääosin virkistyskäytössä jatkossakin

Yleiskaava 2040 mukaan rakentamattomat alueet säilyvät pääosin edelleen virkistyskäytössä ja rauhallisina alueina. Muutoksia tulee joidenkin uusien asuinalueiden myötä esimerkiksi siinä vaiheessa, kun Vanhankylänniemeen rakentuu Anni-tädin kylä ja Isokytöön aikanaan uusi asuinalue.

− Isoja meluisia lisäliikennehankkeita ei lähivuosina ole kuitenkaan tiedossa. Vähänummentien kehittäminen tulevina vuosikymmeninä logistiikkaväylänä on varmastikin isoimpia liikennehankkeita, mutta tässä tapauksessa suunnitellaan ja rakennetaan tarvittavat lisämelusuojaukset, Mattila sanoo.

Hiljaisia alueita ei olla varta vasten tällä hetkellä lisäämässä. Kaavoituksen ja kunnallisen päätöksenteon kautta pitäisi ensisijaisesti kyetä varmistamaan rauhallisten alueiden säilyminen jatkossakin. Yhdyskuntarakenteen edelleen tiivistyessä hiljaisten alueiden määrä vähenee, ellei tehdä toimenpiteitä, kuten melusuojauksia tienvarsille ja kaupungin katuverkkoon. Selvityksessä ja jatkosuunnittelussa on myös yleispiirteisellä tasolla tunnistettu ja arvioitu joitakin tarvittavia melusuojauksia. Mattila muistuttaa, että melu huomioidaan aina tarvittaessa myös asemakaavoissa ja katusuunnitelmissa, kun tehdään tarkempia suunnitelmia ja meluselvityksiä.

Toimenpiteet kohdistuvat tällä hetkellä vahvasti liikennehankkeiden yhteydessä tehtävään meluntorjuntaan, mutta tulevaisuudessa kaupungin olisi mahdollista laatia kokonaisvaltaisempi rauhallisten alueiden selvitys. Kokemusperäinen tieto ja alueiden äänimaisemallinen luokittelu voisi lisätä hiljaisimpien alueiden painoarvoa ja vaalimista kaupungin kehittämisessä.

− Melu on yksi tämän päivän suurimmista ympäristöongelmista. Hiljaisuus ja rauhalliset alueet ovat tärkeitä muun muassa rentoutumisen ja virkistäytymisen kannalta. Kaupunkimaisessa ympäristössä pienetkin hiljaiset alueet toimivat henkireikinä arjen kiireessä, Mattila ja Selin muistuttavat.


Järvenpääelämää-tarinoissa esitellään järvenpääläistä elämänmenoa ja kerrotaan syvemmin kaupungissa tapahtuvista ajankohtaisista asioista.

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...