Hyppää sisältöön

Mitä tapahtuu taustajoukoissa, kun Anni-tädin kylä rakentuu?

Järvenpään kaupungin videosarjassa tehdään näkyväksi se työ, joka usein jää kulissien taakse, mutta jonka ansiosta kaupunki kehittyy ja arki rullaa. Videosarjassa avaamme Anni-tädin kylän asuinaluehanketta ja näytämme, miten konsernipalveluiden asiantuntijat ovat mukana sen etenemisessä.

Karttakuva Vanhankylänniemen alueesta.
Anni-tädin kylä nousee Tuusulanjärven länsipuolelle, Stålhanentien varteen. Alueelle rakennetaan korkeatasoisia pientaloja ja pienkerrostaloja lähelle järvenrantaa, Vanhankylänniemen kupeeseen.

Mitä tapahtuu kaupungin taustajoukoissa eli konsernipalveluissa? Katso videot ja kurkkaa, mitä kaikkea tarvitaan, ennen kuin tontit ja uudet kodit voivat nousta Anni-tädin kylään!

Työ sujuu ja työntekijät voivat hyvin

OSA 1: HR-palvelut kaupungin taustajoukoissa

Mistä löytyy kaavoittaja, joka piirtää uudet kadut tai rakentaja, joka saa leikkipaikan valmiiksi? Kaikki alkaa ihmisistä. Yksi suunnittelee kaavat, toinen rakentaa, kolmas varmistaa leikkipaikan turvallisuuden. HR-palvelut huolehtii, että konsernipalveluista ja kaupunkikehityksestä löytyy osaajia, jotka tekevät tämän mahdolliseksi.

– Kun puhutaan HR:stä, moni ajattelee työsopimuksia ja palkanmaksua. Totta sekin, mutta HR-työ on aika paljon enemmän. Lisäksi huolehdimme, että kaupungissa on sujuvat käytännöt rekrytointiin, perehdytykseen, työsuorituksen johtamiseen. Tärkeää on myös huolehtia henkilöstön palkitsemisesta, osaamisen kehittämisestä, työkyvyn johtamisesta sekä työsuojelusta ja työturvallisuudesta, kertovat johtavat asiantuntijat Henriikka Louhelainen ja Kati Toikka.

ICT on kuin sähköverkko, sitä ei huomaa, kun se toimii

OSA 2: Tietohallinto kaupungin taustajoukoissa

Miten suunnittelijat saavat työnsä tehtyä sujuvasti ja tietoturvallisesti, kun Anni-tädin kylä rakentuu? Miten näkymätön digitaalinen selkäranka takaa sujuvan työn? Järjestelmien käytettävyys ja kapasiteetti eivät synnyt sattumalta. Tietohallinto suunnittelee niitä huolella, jotta työntekijöiden arki sujuu häiriöttä.

– Ennen kuin hankkeet pääsevät vauhtiin varmistamme, että käytössä ovat oikeat ICT-työvälineet. Tietohallinnossa huolehdimme siitä, että suunnittelutyöhön löytyy sopivat ohjelmistot ja että kaikki toimii saumattomasti. Onnistunut ICT on näkymätön, mutta se vain toimii. Kun muu organisaatio kehittää palveluja, me varmistamme, että taustalla oleva teknologia toimii ja tieto kulkee sinne, minne sen pitääkin, kertoo kehittämispäällikkö Lauri Luode.

Paperishow pyörii, ennen kuin tontit tulevat myyntiin

OSA 3: Hankintapalvelut kaupungin taustajoukoissa

Miten tontit päätyvät paperipinoista perheiden kotipihoiksi? Kaikki alkaa tarjouspyynnöstä, joku laatii asiakirjat, toinen vertailee tarjoukset, kolmas tekee päätöksen, jonka varassa työmaa voi alkaa. Jo pari vuotta ennen hankkeen liikkeelle lähtöä, hankintapalvelut on kilpailuttanut puitesopimukset, jonka sisällä kaupunkitekniikka voi sitten kilpailuttaa hankkeelle suunnittelun ja rakennuttajakonsultit. 

– Taustalla pyörii melkoinen paperishow, ennen kuin ensimmäinenkään uusi tontti ilmestyy myyntiin. Kaupunkikehitys on se bändi, joka vetää shown, hankintapalvelut on ikään kuin tukipalkki lavan rakenteissa. Me hankintaihmiset olemme tärkeä linkki puitesopimusten kilpailuttamisessa, jotta kaupunkitekniikka voi sitten kilpailuttaa omat urakkansa. Näin kaikille on oma paikka loistaa siellä lavalla, kiteyttää hankintapäällikkö Petra Pantsar.

Ettei yksikään pykälä jää välistä

OSA 4: Hallintopalvelut kaupungin taustajoukoissa

Kun joku toinen laatii kaavan, toinen rakentaa kadun, joku muu varmistaa, että kaikki tapahtuu sääntöjen mukaan ja että asiakirjat ovat ojennuksessa. Päätökset, paperit ja pykälät pitää olla kunnossa, ennen kuin kaivinkoneet saapuvat paikalle. Päätöksenteon tuen, kirjaamon ja asiakirjahallinnon sekä lakipalvelujen taustajoukot varmistavat, että Anni-tädin kylän rakentuu sääntöjen mukaan eikä yksikään pykälä jää välistä.

– Ennen kuin tontti siirtyy myyntiin, päätöksentekoprosessi alkaa siitä, että avaamme asian asianhallintajärjestelmäämme.  Varmistamme, että toimielinten esityslistojen ja pöytäkirjojen pykälät on valmisteltu hyvää hallintotapaa noudattaen, kertoo päätöksenteon tuen päällikkö Henna Koskelainen.

– Jo suunnitteluvaiheessa käymme lakipalveluissa hankkeita läpi yhdessä maanmyyntitiimin kanssa. Tuemme myös listatekstien valmistelussa, olipa kyse sitten kumppanivalinnasta, asemakaavan hyväksymisestä tai tontin myyntipäätöksestä, kertoo lakimies Eveliina Taipale.

Laskelmat tehty, kun kylä nousee

OSA 5: Talouspalvelut kaupungin taustajoukoissa

Kaikki alkaa euroista. Joku laskee kaavat, toinen budjetoi kadut, kolmas varmistaa, että leikkipuistoon riittää rahat. Ja jonkun täytyy pitää huoli, että kaikki luvut pysyvät kasassa. Taustalla työskenteleekin taloudet velhot. Ne, jotka pitävät eurot järjestyksessä ja raportit pyörimässä.

Ennen kuin kaivinkoneet ehtivät tontille, kaupungilla on laskelmat tehtynä. Kyllä, taulukot voivat olla jännittäviä. Se riippuu niistä euroista ja nollista siellä laskelmien perässä. Kun hanke on käynnissä, hoidamme peruspalvelut, laskujen käsittelyt, maksut ja raportit. Tämän lisäksi seuraamme investointien etenemistä, eurojen liikkumista ja teemme toteumien ennustamista kuin salapoliisit. Kun kylä on valmis, kaupunki toimittaa loppuraportin. Se on kuin tilinpäätös, kuinka paljon rahaa meni, mitä suunniteltiin ja jäikö rahaa kaupungin kahvikassaan, kertoo talouspäällikkö Timo Väisänen.

Tontit löytävät omistajansa

OSA 6: Viestintä ja markkinointi kaupungin taustajoukoissa

Kaikki alkaa viestistä. Joku kirjoittaa uutisen, toinen rakentaa tonttisivut, kolmas kuvaa videon, joka houkuttelee uudet asukkaat. Jonkun täytyy varmistaa, että tieto löytää perille oikeille ihmisille. Viestinnän ja markkinoinnin tekijät tekevät kylästä näkyvän ja löydettävän.

Kun tontit tulevat myyntiin, me viestinnässä varmistamme, että tieto löytää oikeat ihmiset. Ei, me emme käytä savumerkkejä, meillä on vähän modernimmat keinot. Viestintä on kuin kaupungin megafoni. Me rakennamme tonttisivut, vastaamme kuvista ja videoista, ja jaamme tiedon eri kanavissa, kertoo viestinnän erityisasiantuntija Ari Minadis.

Järvenpää-infosta saa tietoa rakentamisesta

OSA 7: Järvenpää-info kaupungin taustajoukoissa

Järvenpää-infossa autetaan tutkimaan kaavoja, neuvotaan luvissa ja kootaan kartat rakentajille. Kun rakentaminen alkaa, luvista huolehtii lupapiste. Järvenpää-info tarkastelee hakemuksia alustavasti, tekee pohjatyötä ja välittää luvat eteenpäin.

– Nähtävillä olevat kaavat löytyvät kaupungin verkkosivuilta, mutta voit tulla niitä tarkastelemaan myös Järvenpää-infoon. Jos kaupunkilaisilta tulee palautetta kaavoista tai luvista, me välitämme sen oikeaan paikkaan. Kun tarvitset karttoja liitteeksi hakemukseen, ne saat infosta valmiiksi paketiksi koottuna. Lisäksi karttakaupan kautta on mahdollista ostaa karttoja, kuvaa Järvenpää-infon palvelupäällikkö Tiina Inkinen.

Niin, Anni-tädin kylän rakentamisessa ovat omat solistinsa, mutta taustakuoroon tarvitaan monenlaisia ammattilaisia, jotka mahdollistavat rakentamishankkeen. Työtä tehdään yhdessä kaupunkilaisten hyväksi.


Järvenpääduunissa-tarinoissa esitellään Järvenpään kaupungin työntekijöitä ja heidän kaupunkilaisten eteen tekemää vaikuttavaa työtään.

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...