Hyppää sisältöön

Mitä vain oppii, kun intohimoa ja paloa riittää

Syksyn uusi harrastus voi löytyä vaikka tähtitaivaan, uuden kielen, värien tai itse tehdyn vaatteen ääreltä. Mika Pussiselle tie italian kielen pariin aukesi jalkapallon kautta ja viidessä vuodessa harrastuksesta on tullut osa arkea.

Jalkapalloseura Juventuksen Mikaa tutustumaan italian kieleen. Kun on tarpeeksi motivaatiota, niin oppiminen sujuu helposti. Kuva: Tuula Alkula

Mika Pussisen kiinnostus italian kieleen syttyi hänen ja isänsä yhteisestä Juventus-fanituksesta, joka alkoi vuonna 2015.

– Isä mainitsi ohimennen viisi vuotta sitten, että menisimmekö tutustumaan italian alkeisiin. En ottanut asiaa silloin ihan todesta, kunnes hän kertoi ilmoittaneensa meidät Järvenpään Opiston kurssille. Olin ensin, että ihan oikeastiko. No, mikäs siinä, mennään sitten, Mika naurahtaa.

Jalkapalloseura Juventuksen Mikaa tutustumaan italian kieleen. Kun on tarpeeksi motivaatiota, niin oppiminen sujuu helposti.

Mika on opiskellut italiaa teini-ikäisestä vuodesta 2022 lähtien. Italia kiinnostaa häntä ennen kaikkea jalkapallon vuoksi, mutta myös maan ruokakulttuuri ja ihmiset kiehtovat.

– Toukokuussa 2022 kävimme Italiassa katsomassa Juventuksen ja Lazion välistä ottelua, joka oli Giorgio Chiellinin ja Paulo Dybalan viimeinen kotiottelu. Ottelu päättyi tasan 2–2, Mika muistelee matkasta.

Motivaatiota yhdessä opiskelua

21-vuotias Mika on ollut opistoryhmässään nuorin. Opinnot ovat sisältäneet lähi- ja etäopetusta sekä lukemista, kuullun ymmärtämistä, kielioppia ja yhteiskeskusteluja.

– Keskustelut italiaksi muiden opiskelijoiden kanssa ovat olleet antoisimpia. Niissä oppii parhaiten. Helpottaa on ehkä ollut italian kielen lukeminen ja se, että sanat lausutaan pitkälti niin kuin ne kirjoitetaan. Vaikeinta taas on ollut huomata, ettei englannin kieleen kannata nojautua liikaa, sillä kieli on paljon eri.

Mikalle italian opiskelu on vahvistanut sen, että oppimiseen tarvitaan ennen kaikkea kiinnostusta ja halua yrittää.

– Jos johonkin asiaan on intoa ja motivaatiota, sen kyllä oppii. Sen olen huomannut italian opiskelussa, Mika sanoo.

Italian kieli kulkee mukana arjessa

Mika aloitti puolisen vuotta sitten tradenomiopinnot, joten italian opiskelu jäi nyt ainakin joksikin aikaa tauolle. Harrastus ei silti katoa hänen arjestaan. Opiston opiskeluryhmällä on yhteinen WhatsApp-ryhmä, jossa jaetaan muun muassa italialaisia leffavinkkejä. Lisäksi Mikan puhelimessa kaikki sovellukset ovat italiaksi, ja hän katselee aika ajoin YouTube-videoita ja sarjoja kyseisellä kielellä. Opiston opettaja on kannustanut hänelle myös italiankielisen kirjan luettavaksi. Jos Mika kohtaa kadulla Italiasta tulevia ihmisiä, hän pysähtyy mielellään jutustelemaan.

KOKEILE UUTTA JÄRVENPÄÄN OPISTOSSA

Tähtitiedettä taviksille

Tutustu pohjoismaiseen

Vaate muodin inspiroimaan suunnittelua ja ompele oma vaate

Väriä elämään – sekatekniikat -verkkokurssi

Capoeiran alkeet

Bisniskirjoituksen ABC

Ideasta omaksi lyhytelokuvaksi

Luustokurssi osteoporoosia sairastaville


Juttu on julkaistu alun perin Syys-Järvenpääläisessä 2/2026.

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...