Monen roolin Marika
Marika Sampio-Utriainen toteutti näyttelemisen haaveen todeksi Järvenpäässä. Haastattelussa paikkakuntalaisille tuttu taiteilija kertoo historiallisten naishenkilöiden esittämisestä sekä paljastaa, miksi jokaisessa hänen esityksessään on mukana kissa.
Näyttelijä ja lentoemäntä Marika Sampio-Utriainen on aina halunnut esiintyä, mutta vasta kun kasvava perhe asettui Järvenpäähän isomman kodin perässä, unelma sai vihdoin tilaa itää. Uutta kotikaupunkiaan kipuileva Marika löysi tiensä myös 1900-luvun alun ainutlaatuiseen taiteilijayhteisöön ja Tuusulanjärven taiteilijakoteihin, mikä myöhemmin osoittautui onnekkaaksi löydöksi.
Se oli tietysti aika iso juttu mennä mukaan Järvenpään Teatteriin, mutta nopeasti siellä eteen tuli se, etten pystynyt osallistumaan näytelmiin lentoemännän epäsäännöllisen vuorotyön takia.
Pidetyt kaupunkikierrokset
Neljän lapsen äiti kanavoi luovuutta ensin ohjaamalla pienoisnäytelmiä omille ja muille lapsille kotipihallaan, pihapiirin asukkaiden katsottavaksi. Siten sitova elämäntilanne pakotti itsenäiseen taiteelliseen työhön, auteuriksi, joka ensin kirjoittaa ja sitten herättää kirjoitetun näyttelijänä eloon.
– Sain matkailualan opinnoissa tehtävän valmistaa draamallisen museo-opastuksen. Näin syntyi lasten historiallinen kaupunkikierros Kerro minulle Järvenpäästä, jossa Eero Järnefeltin maalaama nainen herää taulustaan eloon, ja niin alkaa tarina ihmeellisistä Terijoen taloista.
Muutaman vuoden päästä tästä minulta pyydettiin uutta kierrosta kaikille kolmasluokkalaisille, ja silloin syntyi Aino S. ja kadonneet sävelet, jossa etsittiin Jean Sibeliuksen kadonneita säveliä.
Myöhemmin kierros on liitetty osaksi Järvenpään perusopetuksen kulttuuripolkua Kupoa. Aino Sibelius kierrätti lapsia lähes kymmenen vuoden ajan, kunnes pari vuotta sitten rooli vaihtui Venny Soldan-Brofeldtiksi. Eri ohjaajien käsissä draamaopastuksista on kehkeytynyt oikea timantti, sanoo Marika.
– Kierrokset ovat merkinneet minulle niin paljon! Saan tavata joka vuosi ihania lapsia ja pysyn hyvin loopissa, miten Järvenpää ja koko maailma näyttäytyy lapsille tänä päivänä.
Varjossa elävän ääni kuuluviin
Ensimmäisistä draamaopastuksista on kulunut neljännesvuosisata ja Marika on kasvanut tekijäksi, joka usein myös ohjaa monologinsa. Naishahmojen kavalkadi on kasvanut kolmeenkymmeneen, mutta kukapa niitä enää laskisi.
Marikan esittämät naiset ovat usein todella eläneitä ihmisiä, mutta joukosta löytyy myös fiktiivisiä hahmoja kuten monologi sota-ajan lotasta tai Tuhannen ja yhden yön tarinoiden Šeherazade.
– Esitän usein naista, joka on jäänyt miehen varjoon. Silloin taustana on naisen rooli parisuhteen innoittajana, mahdollistajana ja toisinaan muusana.
Tuusulanjärven taiteilijayhteisön naisten tarina oli enemmän tai vähemmän tätä, lukuun ottamatta Juhani Ahon puolisoa Venny Soldan-Brofeldtiä. Naiset luopuivat uristaan maalareina, pianisteina ja näyttelijöinä. Heidän ääntään haluan tuoda kuuluviin monologeissa.
Kenenkään ihmisen tarina ei ole vähemmän tärkeä kuin toisen.
Miten tarinaan saa hengen
Esityksiä työstäessään Marika on samaistunut muun muassa Saimi Järnefeltiin, jonka huoli lapsesta teatterikiertueen aikana oli samaa huolta, jota Marika tunsi työssään kaukolennoilla. Aina on vähän syyllinen olo pitkästä poissaolosta.
Sitten on taas henkilöitä kuten taidemaalari Venny, jonka ymmärtämiseen tarvittiin yhteinen syntymäpäivä, samanlainen rakkaus Pariisiin ja Vennyn erityinen vahvuus.
Seppälän kartanon emännästä, Saara Seppälästä, tarjolla ei ollut juurikaan historiatietoa, mutta itse Seppälän talo alkoi kertoa Saaran tarinaa Marikalle.
Tulkitsija kuulee mielellään palautetta
– Olen saanut aitiopaikalta kurkistaa erilaisten naisten elämään, ja olen kiitollinen Tuusulanjärven taiteilijayhteisön suvuille kaikesta keskusteluavusta ja taustoittamisesta.
– Historiallista hahmoa tehdessäni luen henkilöstä kaiken mitä irti saan ja olen tarkka faktoista. Kuinka hahmo kokee tapahtumat, on sitten minun tulkintani.
Hän pyrkii luomaan illuusion esittämänsä ihmisen elämänpiiristä, oli se sitten 1800-luvun Pariisi tai 1950-luvun Järvenpää.
– Kun tutustuu kenen tahansa elämään, sieltä löytyvät surut, ilot ja salaisuudet. Ylipäätään kenenkään ihmisen tarina ei ole vähemmän tärkeä kuin toisen, Marika painottaa.
Rooli myös kissalle
Marikan teatteritaiteen eettinen periaate on palvella yleisöään. Teostensa osallistavasta otteesta ja huumorista Marika pitää kiinni. Hän kuuntelee mielellään myös palautetta.
Paljon onkin jäänyt mieleen ihmisten antamasta palautteesta harjoituskaudella, esityksissä ja vaikka uimahallilla käydyistä keskusteluista.
Ja jokaiseen tarinaan Marika kirjoittaa kissan jollakin tavalla:
– Koska aina kun harjoittelen tai kuvaan kotona harjoituksia, pyörii meidän kissa mukana. Vaikkei kissaa kuvaan mukaan haluaisi!
Neljän lapsen äiti kanavoi luovuutta.
Osana kotikaupungin yhteistä tarinaa
Marika ajattelee, että ihmisellä on aina tiettyjä oikeuksia kotiseutuunsa, mutta samalla myös vastuu siitä, mitä kukin kantaa yhteiseen kekoon.
– Myönnettäköön, että en silloin nuorena ollut hirveän ihastunut ajatuksesta muuttaa Järvenpäähän. Mutta sitten vain päätin, että alan katsoa tätä uteliain silmin ja etsin kaikkea mikä täällä on mielenkiintoista, kaunista ja kivaa.
Paikallinen yrittäjyys, kulttuuri ja taide ovat Marikalle merkityksellisiä kotikaupungissa. Näihin arvoihin Marika sitoutuu myös itse. Syvempää merkitystä tekemiselle luo halu olla osa kotikaupungin yhteistä tarinaa.
– Taide on sellainen ikkuna ja peili, jonka kautta tämä todellisuus näkyy vähän kauniimmin. Se, että muistetaan seudun kulttuurinen pääoma ja menneet sukupolvet, on tärkeää täällä asuville ihmisille, tiivistää monen roolin Marika.
Juttu on julkaistu alun perin Talvi-Järvenpääläisessä 3/2025.