Nuorisotyö rakentaa polkua kohti hyvää tulevaisuutta
Järvenpääläiset nuoret ovat aktiivisia ja helposti innostuvia. He heittäytyvät mukaan toimintaan ja ottavat rohkeasti kantaa omien asioidensa puolesta. Näin luonnehtii järvenpääläisiä nuoria vastaava nuorisotyöntekijä Noora Salo.
Noora tietää mistä puhuu, sillä työssään hän kohtaa järvenpääläisiä nuoria päivittäin. Kaupungin nuorisotyön toiminta on monipuolista ja nuoria tavataan niin Temalin nuorisotalolla, erilaisissa kerhoissa, kouluilla ja kaupungin kaduilla.
”Tavoitteemme on yksinkertaisesti hyvinvoiva järvenpääläinen nuori. Tavoite on se, että nuoret saavat sellaiset eväät, joiden avulla pärjää myös tulevaisuudessa”, hän kiteyttää.
Juuri tämän vuoksi on Nooran mukaan tärkeää, että nuoria kohdataan erilaissa paikoissa ja heille tarjotaan erilaista tekemistä. Nuorille voi olla haastavaa tulla uusiin ryhmiin, mutta nuorisotyössä aikuisten tuella uuteen ryhmään tuleminen on luontevampaa.
”Nuorisotyössä toiminnan on oltava sellaista, että nuorten on helppo tulla mukaan. Tekemisen ei tarvitse näyttäytyä ihmeellisenä, vaikka asioita nuorisopalveluissa paljon pohditaankin ja toiminta on suunniteltua ja tavoitteellista. Perinteiseksi nuorisotyöksi mielletty biljardin pelaaminen ja kahvin juominen sisältää muun muassa vuorovaikutustaitoihin ja hyviin käytöstapoihin liittyvää oppimista ja kaikkihan niistä hyötyvät. Tai joskus voi näyttää siltä, että me vain esimerkiksi paistamme lettuja, mutta sen lisäksi, että lettujen paistaminen on kivaa, niitä tehdessä oppii paljon erilaisia elämänhallinnan taitoja”, hän miettii.

Nuoret vaativat nopeaa reagointia ja kaipaavat luottamusta
Noora Salon mielestä järvenpääläiset nuoret ovat innokkaita myös itse ideoimaan nuorisotoimintaa.
”On todella kiva, että omia ideoita tulee ja meidän aikuisten tehtävä on kannustaa ja tukea näiden ideoiden toteuttamisessa. Nuorisotyössä on tärkeää, että yhdessä suunnitellaan mitä tehdään ja että nuoret osallistuvat myös ideoiden toteuttamiseen. Meidän aikuisten pitää kuunnella toiveita tarkkaan ja poimia sivulauseistakin ne hyvät ideat.”
Noora muistuttaa, että ideoiden toteuttaminen vaatii myös nopeaa reagointia. Eteen tulevat toiveet ja ideat pitää huomata ja kertoa miten ne voitaisiin toteuttaa tai miksi niiden toteuttaminen ei onnistu.
”Nuorisotyössä pitää olla reaktiivinen ja nopea. Nuorten elämä on nopeatempoista, heillä ei ole aikaa odottaa, että asiat jäävät pyörimään byrokratian rattaisiin.”
Tärkeä kivijalka onnistuneessa nuorisotyössä on myös luottamukselliset suhteet nuorisotyössä toimiviin aikuisiin.
”Luottamussuhde on kaiken pohjalla. Nuorten pitää ymmärtää, että me työntekijät emme ole kavereita. Me olemme luotettavia aikuisia, joilla on aikuisten velvollisuudet. Viemme hankaliakin asioita eteenpäin, ja teemme sen reilusti ja läpinäkyvästi.”
Nooran mukaan nuorisotyöntekijät ovat niitä aikuisia, jotka eivät pelkää nuorten tunnereaktioita.
”Olemme aikuisia, jotka ovat nuorten puolella. Mutta se ei tarkoita, että olisimme aina kivoja. Uskallamme myös asettaa rajoja ja puuttua asioihin”, hän tähdentää.

Nuorten koettava itsensä osaksi yhteisöä
Järvenpäässä on tehty paljon myös erityisnuorisotyön eteen. Tällä hetkellä kaupungilla on työssä neljä nuorisotyöntekijää, jotka ovat keskittyneet erityisesti siihen. Jokaisella heistä on hieman erilaiset kohteet. Erityisnuorisotyössä tavoite on, että nuoret kohdattaisiin ja kaikille tarvitseville nuorille olisi tukea ja palvelua saatavilla helposti. Esimerkiksi syyskuun lopussa käynnistyy yhteistyössä Keravan kanssa JärKeNuori-hanke, jonka tavoitteena on ehkäistä nuorten rikoskierteen jatkuminen.
”Erityisnuorisotyön lähtökohta on se, että nuori kohdataan, saadaan kokemaan itsensä tärkeäksi ja osaksi yhteisöä ja että kaikille on tarjolla jotakin mielekästä tekemistä. Nuorten koulunkäynnin tukeminen ja päihteettömyys ovat myös tärkeitä tavoitteita.”
Nooran mukaan Järvenpään nuorisotoimen työyhteisö on ainutlaatuinen, sillä vaikka työntekijöillä on omat vastuualueensa, kaikki myös osallistuvat kaikkeen – se rikastuttaa ja mahdollistaa monipuolisen nuorisotyön. Samaan aikaan on tärkeää, että esimerkiksi perjantai- ja lauantai-iltaisin kadulla töitä tekevät nuorisotyöntekijät olisivat nuorille tuttuja muualtakin, vaikkapa koululta. Tuttuus mahdollistaa luottamuksellisen suhteen ja tavoitteellisen työskentelyn nuorten kanssa.
”Erityisnuorisotyössä rakennetaan luottamusta. Ilman sitä ei mahdollistu työskentely haasteellisempien asioiden parissa. Siksi samat tutut ja turvalliset aikuiset on hyvä näkyä vaikkapa viikonloppuisin.”
Jaksaminen ja yksinäisyys painavat nuorten mieltä
Noora kertoo, että hän on työssään huomannut miten jaksaminen ja yksinäisyys heijastuvat nykynuorten mielenterveyteen.
”Nuoret puhuvat näistä aiheista paljon. Esimerkiksi yksinäisyys aiheuttaa paljon ahdistusta. Yksi ongelmista on, että sosiaali- ja terveyspuolen palvelut eivät aina vedä, joten apua voi joutua odottamaan pitkään.”
Järvenpään nuorisotoimi oli mukana käynnistämässä vuosi sitten nuorille tarkoitetun walk-in-terapian yhteistyössä
Järvenpään seurakunnan kanssa. Torstaisin voi tulla yksin tai yhdessä kave – rin kanssa nuorisotalo Temalille, jossa keskusteluapua tarjoavat vapaaehtoiset työntekijät. Keskusteluapu on lyhytkestoista ja perustuu ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan.
”Tämän toiminnan toivotaan kannattelevan nuoria siihen asti, kunnes pääsee esimerkiksi nuorisoaseman palvelun piiriin. Olemme saaneet tästä hyvää palautetta eli toiminnalle on selvästi tarvetta.”
Noora toivoo, että nuorisotyöstä olisi apua myös nuorten yksinäisyyteen. Juuri tämän vuoksi toiminnan halutaan olevan sellaista, että siihen on helppo tulla mukaan.
”Järvenpäähän muuttaa paljon uusia asukkaita ja muuton yhteydessä nuoret voivat jäädä yksin. Meidän toimintamme kautta on helppo löytää uusia kavereita ja tulla osaksi järvenpääläisyyttä.”

Tutustu nuorisotyön toimintaan
Tukea nuorille – Järvenpään seurakunta
Maksuttomia harrastuksia lapsille ja nuorille Kokkikerhoon, keppihevoskerhoon vai parkouriin? Nyt on järvenpääläisillä alaja yläkouluikäisillä, mistä valita, kun kaupungissa otettiin käyttöön Harrastamisen Suomen malli ja uusi harrastuskalenteri. Jäke harrastaa -hanke sai Etelä-Suomen aluehallintovirastolta mallin mukaisen toiminnan toteuttamiseen 70 000 euroa lukuvuodelle 2023–2024. Tämä antaa kaupungille hienon tilaisuuteen vastata huoltajien toiveeseen, että kouluille saataisiin lisää maksuttomia harrastuksia. Ilmoittautua voi vapaasti myös muilla kuin omalla koululla järjestettävään toimintaan. Harrastuskalenteri päivittyy syksyn aikana, joten sitä kannattaa seurailla: Järvenpään harrastuskalenteri (jarvenpaa.fi) |
Tätä kaikkea Järvenpään nuorisotyö tarjoaa Perusnuorisotyö on vapaa-ajantoimintaa, johon kuuluu avoin nuorisotilatoiminta, kohdennettu toiminta, verkkonuorisotyö sekä kerhotoiminta. Lisäksi loma-aikoina toteutetaan päiväleirejä ja retkiä. Myös monenlaiset tapahtumat, kuten esimerkiksi harrastetapahtuma, skeittikisat, 7. luokkalaisten disco ja vaikkapa 9. luokkalaisten itsenäisyyspäivän juhlat ovat osa järvenpääläistä nuorisotyötä. Nuorisopalveluilla tehdään myös kansainvälistä nuorisotyötä. Esimerkiksi kesällä 2023 toteutimme Järvenpäässä kansainvälisen nuorten leirin, jonne saatiin vieraita Saksasta ja Itävallasta. Erityisnuorisotyön tavoitteena on nuorten kohtaaminen, hyvinvoivan arjen, koulunkäynnin ja päihteettömyyden tukeminen sekä nuoren itsenäisyyden edistäminen. Työskentely nuorten ja heidän perheidensä kanssa on voimavara- ja ratkaisukeskeistä. Erityisnuorisotyöntekijät ovat mukana myös kouluilla sekä nuorisotalon avoimissa illoissa. Erityisnuorisotyöntekijät vastaavat Järvenpäässä tapahtuvasta jalkautuvasta työstä yhdessä nuorisopalveluiden muiden työntekijöiden kanssa. Erityisnuorisotyö myös koordinoi ns. K-0 toimintamallia, jonka tehtävänä on selvittää nuorten parissa ilmi tulleita, pitkäkestoisia ja kärjistyneitä konflikteja. Koulunuorisotyö kohtaa nuoria kouluilla ja tavoitteena on tukea ja kehittää koulujen yhteisöllisyyttä sekä aktivoida ja osallistaa nuoria kouluympäristössä. Koulunuorisotyö on varhaista puuttumista ja hyvinvoinnin edistämistä kouluilla. Koulunuorisotyöntekijä, nuorisotyöntekijä työparinaan, käy viikon aikana jokaisella Järvenpään yläkoululla. Koulunuorisotyö toteuttaa teemallisia, toiminnallisia kokonaisuuksia kerran vuodessa vuosiluokille 5.–9. Lisäksi koulunuorisotyö ja erityisnuorisotyö tukevat nuoria siirryttäessä perusopetuksesta toiselle asteelle. Etsivän nuorisotyön tehtävä on varmistaa, että jokainen nuori saa kasvamiseen, itsenäistymiseen ja osallisuuteen tarvitsemansa tuen – että kenenkään ei tarvitse kasvaa ja selviytyä yksin. Etsivässä nuorisotyössä kohdataan 18–29-vuotiaita nuoria, jotka tarvitsevat arjessaan tukea sekä näkymiä tulevaisuuteen. Etsivän nuorisotyön tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. |
Alkuperäinen juttu on julkaistu vuoden 2023 Järvenpään asukaslehdessä Luonnottaressa. Lue koko lehti digitaalisesti!