Nuorisovaltuustossa nuoret voivat vaikuttaa
Järvenpään nuorisovaltuusto on nuorten vaikuttamiskanava. Nuorisovaltuutetut eli nuvalaiset ottavat kantaa nuoria koskeviin asioihin, kuten esimerkiksi harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan järjestämiseen, joukkoliikenteen toimivuuteen tai viihtyisyyden lisäämiseen kouluissa. Nuorisovaltuustovaalit järjestetään 7.–10.11.2022.
Järvenpäässä nuorten demokratiakasvatukseen on satsattu jo pitkään, sillä nuorisovaltuusto on toiminut meillä jo vuodesta 2001. Nuorten osallistamista on Järvenpäässä pidetty tärkeänä, jo senkin takia, että nuoret ovat tulevia aikuisia kuntalaisia. Minkä nuorena oppii, sen aikuisena taitaa.
Nuva eli nuorisovaltuusto on tuonut mielipiteensä ilmoille moniin tärkeisiin arjessa oleviin asioihin, kuten rakentamis- ja kouluhankkeisiin, koulujen loma-aikoihin sekä aikoinaan myös esimerkiksi Järvenpään skeittipuiston rakentamiseen. Aiheiden ei siis välttämättä tarvitse olla vain suoraan nuoriin vaikuttavia asioita, vaan myös meitä kaikkia eri-ikäisiä kuntalaisia koskevia yhteisiä asioita.

Nuorisopalvelujen päällikkö Anu Puro pitää tärkeänä nuorisovaltuuston ja koulujen välistä yhteistyötä.
-Halu vaikuttaa ja olla mukana tärkeistä asioista päätettäessä yhdistää. Koulu on erinomainen ympäristö opetella vaikuttamista, eli käytännössä oppia, miten asioita otetaan esille, käsitellään yhdessä ja päädytään yhteiseen loppuratkaisuun. Moni nuvalainen on osallistunut oppilaskuntien toimintaan ja päinvastoin. Lisäksi oppilaskunnat ja nuva muodostavat tärkeän väylän nuorten näkemyksien esilletuomiseksi osana koko kaupungin toimintaa ja erityisesti päätöksentekoa, kertoo Anu.
Nuorten demokratiakasvatusta ja osallisuuden toimintamallia ovat perusopetuksen ja nuorisopalvelujen lisäksi tukeneet myös luottamushenkilöt.
Nuvalaiset mukana kaupungin päätöksenteossa
Nuorisovaltuuston jäsenet ovat mukana kokoustamassa puhe- ja läsnäolo-oikeudella kaupungin päättävissä toimielimissä, kuten kaupunginvaltuustossa ja kolmessa lautakunnassa. Kaupungin poliittiset päättäjät arvostavat nuorten mielipiteitä ja pitävät tärkeänä nuorten osallistamista päätöksentekoon.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Petri Graeffe toteaa, että nuorisovaltuuston toimintaan osallistumalla nuori pääsee konkreettisesti näkemään, millaista päätöksenteko kunnassa on.
-Iloitsen siitä, että nuoret osallistuvat aktiivisesti eri tavoin oman elinympäristönsä kehittämiseen. Yhteisten asioidemme hoitaminen tarvitsee osaavia ja sitoutuneita ihmisiä. Yksi merkittävä tapa vaikuttaa on nuorisovaltuusto. Toivon, että saamme nuorisovaltuuston vaaleihin paljon hyviä ehdokkaita ja nuoret äänestävät aktiivisesti.

Marraskuussa valitaan uusi nuorisovaltuusto
Järvenpään nuorisovaltuusto on kaupunginhallituksen alainen toimielin, joka tuo esiin nuorten mielipiteitä kaupungin päätöksenteossa. Nuorisovaltuustossa on 15 jäsentä, jotka valitaan kahden vuoden välein järjestettävillä nuorisovaltuustovaaleilla.
– Nyt 7.–10.11. valitsemme jälleen uudet jäsenet nuorisovaltuustoon toimikaudelle 2023–2024. Järvenpääläiset 13–19-vuotiaat nuoret pääsevät äänestämään omaa ehdokastaan omassa koulussaan. Muualla kuin Järvenpäässä opiskelevat voivat äänestää Nuorisotilalla, Emalitehtaankatu 2, tai Järvenpää-talolla, Hallintokatu 4, keskiviikkona 9.11. klo 17–19 välisenä aikana, kertoo nuorisovaltuuston ohjaajana toimiva vastaava nuorisotyöntekijä Noora Salo.
Voit lukea lisää nuorisovaltuuston toiminnasta kaupungin verkkosivuilta.