Hyppää sisältöön

Nuorten mukana muuttuva nuorisotyö  

Kaupungin vastaava nuorisotyöntekijä Noora Salo kertoo työn konkretisoituvan silloin, kun nuoret saattavat vielä vuosienkin päästää muistaa joitakin yksittäisiä yhteisiä hetkiä. Tämä kertoo hyvin siitä, miten on yhdessä onnistuttu luomaan merkityksellisiä kokemuksia ja mahdollisuuksia.

Vastaavan nuorisotyöntekijä Noora Salon mukaan nuorisotyöntekijänä tarvitsee toiminnallisuutta sekä heittäytymistä, koska asiat eivät aina mene suunnitelmien ja oppikirjojen mukaan. Kuva: Järvenpään nuorisopalvelut.

Vastaava nuorisotyöntekijä Noora Salo vastaa nuorisotoimen avoimesta talotoiminnasta, osallistuu koulun nuorisotyön välituntitoimintaan ja teematunteihin. Hän on koulutukseltaan nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja sekä opiskelee tällä hetkellä sosionomiksi.

Salo toimii Järvenpään nuorisovaltuuston ohjaajana, johon sisältyy nuorisovaltuuston toiminnankehittäminen ja sihteerinä toimiminen. Hän kuuluu myös K-0-tiimiin eli konflikteja nolla, joka on koulukiusaamisen vastainen toimintamalli Järvenpäässä. Salo on työskennellyt nuorten parissa vuodesta 2009 lähtien, mutta työnmuoto on vaihdellut. Hän on toiminut vuosien varrella nuorisotalon tuntityöntekijänä, osa-aikaisena työntekijänä sekä tehnyt töitä myös erityislasten kanssa.

“Mielestäni nuorten kanssa on hyvä tehdä töitä, koska tämä on monipuolista, vaihtelevaa ja nopeatempoista, sillä aika nopeasti me saatamme muuttaa suunnitelmia. Nuorten elämä muuttuu nopeasti, joten sen mukanahan se työkin muuttuu ja pystymme jatkamaan erilaisia toimintoja.” kertoo Salo työstään. Hän kertoo myös näkevänsä työnsä merkityksen silloin, kun hän on pitkään ollut samassa kaupungissa töissä, jolloin näkee nuorten varttuvan omin silmin. “Työ on vähän kuin nuorten rinnalla kulkemista.”, kuvaa Salo.

Työ myös konkretisoituu silloin, kun nuoret saattavat vielä vuosienkin päästää muistaa joitakin yksittäisiä yhteisiä hetkiä, mikä kertoo hyvin siitä, miten on onnistuttu yhdessä luomaan merkityksellisiä kokemuksia ja mahdollisuuksia. Hän kuvaa myös nuorten kanssa tapahtuvien kohtaamisien olevan välittömiä ja avoimia sekä uskoo sen olevan yksi työn mukavimmista puolista.  

Nuorisotoimella on tänä kesänä ollut päiväleiritoimintaa, jotka koostuivat suppailemisesta, kiipeilemisestä ja olympialaisista. Lisäksi heillä on perinteisesti ulkotoimintaa, kuten pop-up ulkonuorisotila, jonne he ottavat tarvikkeita mukaan ja järjestävät tekemistä. Nuorisotoimi tarjoaa mahdollisuuden tekemiseen, jolloin voi tulla lainaamaan pelivälineitä tai tulla pelaamaan heidän tai kavereitten kanssa.  

Salon mukaan nuorisotyöntekijänä tarvitsee toiminnallisuutta sekä heittäytymistä, koska asiat eivät aina mene suunnitelmien ja oppikirjojen mukaan, joten pitää uskaltaa soveltaa sekä heittäytyä. Hyvä ihmistuntemus ja eräänlainen kiinnostus ihmisiä kohtaan ovat tärkeitä tekijöitä nuorisotyössä. Nuorten kanssa toimiminen vaatii myös kykyä ohjata nuoria ja tunnistaa heidän vahvuuksiansa. Myös ihmisten kanssa toimiminen on isossa roolissa, koska työtä ei voi tehdä yksin. Työtä tehdään muiden nuorisotyöntekijöiden ja verkostojen kanssa sekä kesällä kesätyöntekijöiden kanssa.  

Nuorisotalolla on kolme kesätyöntekijää Emilia, Ossi ja Chris. He kertovat haluavansa työskennellä nuorten ja erilaisten ihmisten kanssa, jonka takia he hakivat sinne kesätöihin. He ohjaavat nuoria liikunnallisissa ja arkisissa asioissa, sekä ovat tukena ja kannustavat heitä. Kesätyöntekijät ovat esimerkiksi tehnyt muffinsseja ja suunnitellut koko nuorisotyön kesäkauden päättävän piknik- ja uintitapahtuman. Kesätyöntekijänä ei tarvitse kuitenkaan osata erityisesti leipoa muffinsseja, mutta taito seurata ohjeita on tärkeä.  


Järvenpääduunissa-tarinoissa esitellään Järvenpään kaupunkin työntekijöitä ja heidän kaupunkilaisten eteen tekemää vaikuttavaa työtään.

Footer is loading...