Hyppää sisältöön

Taitohelmari vaikuttaa ihmisten ilmastoasenteisiin ja arjen kulutustottumuksiin

JÄRVENPÄÄN ILMASTOYRITYKSET, OSA 2: Taitohelmarin yrittäjä Sonja Saloriutta toimii ammattijärjestäjänä, ja puhuu kestävämmän kuluttamisen puolesta. Lisäksi Taitohelmarin kautta on tilattavissa myös emäntäpalveluja.

Sonja Saloriutan mukaan ammattijärjestäjän työ on vaihtelevaa. Työpaikkana toimii asiakkaan koti. Kuva: Teemu Saloriutta.

Taitohelmarin yrittäjä Sonja Saloriutta on ammattijärjestäjä, jonka tehtävä on laittaa koti kuntoon ja karsia turha tavaramäärä. Ajatus ammattijärjestäjäksi kouluttautumisesta sai alkunsa vajaa kaksi vuotta sitten, kun hän heräsi perheensä tavarapaljouteen äitiyslomaa viettäessään.

Ammattijärjestäjänä Saloriutta kertoo pääsevänsä kokonaisvaltaisesti kiinni ihmisten kuluttamiseen, kulutustottumuksiin ja tavarapaljouden alkuperään. Työssään hän on ohjaa ja neuvoo, sekä pääsee samalla ilmastovaikuttamaan ihmisten ajatuksiin ja asenteisiin kuluttamisen suhteen. Saloriutalla ei ole omaa työpistettä, joka säästää myös yrityksen energia- ja muita kuluja. Työ tapahtuu ainoastaan asiakkaiden kotona.

– Yhdessä asiakkaan kanssa mietimme sitä, miten kodista saisi mahdollisimman toimivan kokonaisuuden. Jos ihminen omistaa kahdetkymmenet farkut, kotona on myös paljon pyykättävää. Tavaroiden karsiminen vaikuttaa myös siihen, kuinka kauan erilaisiin kotitöihin saa kulumaan aikaa.

Järjestämiseen tarvitaan kodista jo löytyviä purkkeja, koreja ja laatikoita. Kuva: Teemu Saloriutta.

Salouriutta kertoo kannustavansa asiakkaitaan kotoa löytyvien lasipurkkien hyödyntämiseen säilytysratkaisuja mietittäessä. Toisinaan myös kierrätyksestä ostetut säilytyslaatikot toimivat.

– Ihminen pystyy parhaiten vaikuttamaan ilmastoon liikkumisen, asumisen ja syömisen kautta. Osa asiakkaanani olleista perheistä haluaisi asettua pienempään asuntoon lämmityskulujen minimoimiseksi.

Järjestys säilyy, kun jokaiselle tavaralle on mietitty kodista oma paikka. Kuva: Teemu Saloriutta.

Lisäksi hänen yrityksensä Taitohelmarin kautta on ollut mahdollista tilata myös emäntäpalveluja kotiin jo vuodesta 2017. Emäntäpalveluihin sisältyy ruuanlaittoa tai koti- ja pieniä korjaustöitä asiakkaan luona.

– Asiakkaat toivovat pääosin kasvisruokia. Itsekin liputan kasvis- ja vegaaniruokien puolesta ja se näkyy niissä resepteissä, joita somessa jaan. Haluan tällä tavoin edistää ihmisten innostusta kasvisruokaa kohtaan, Saloriutta sanoo.

– Samoin vaatteita voi hyvin myös korjata ja ostaa kierrätettynä, Salouriutta kertoo ja mainitsee hyvänä esimerkkinä Vaatelainaamo Vaatepuun, jonka toiminnassa hän on itsekin ollut mukana.

Saloriuttaa itseään kiinnostaa verkostoituminen sellaisten yritysten kanssa, joita ilmastokysymykset kiinnostavat tai jotka ovat jo toimillaan edistäneet niitä.

– Pienetkin yritykset voivat edistää omaa näkyvyyttään sillä, että uskaltavat rohkeasti tuoda esille ilmastoasioita.

Kaupungin yhtenä tavoitteena on edistää ilmastoyhteistyötä kaupungissa sijaitsevien yritysten kanssa. Järvenpään ilmastoyritykset -teemasarjassa tutustutaan kaupungissa ilmastotyötä edistäviin ja siitä kiinnostuneisiin yrityksiin.


Järvenpääkumppani-tarinoissa esitellään kaupunkimme yhteisöjä ja yrityksiä Järvenpäähengessä.

Footer is loading...