Hyppää sisältöön

Vietä liikkuvaa arkea, saat hyvinvointia ja iloa

Liikuntasuosituksia ja -kehotuksia satelee meille joka puolelta, niin median kautta kuin viranomaistahoiltakin. Myös kunnat ja eri toimijat tsemppaavat meitä liikkumaan.  Mitä tehdä, jos kynnys liikkumisen aloittamiseen on liian korkea? Siihen löytyy onneksi lääkkeitä.

Onhan liikunnalla tutkitusti hyviä vaikutuksia fyysiseen sekä psyykkiseen terveyteemme. Liikkumisen myötä mieliala kohenee, ajatus kirkastuu, stressi vähenee ja nukkuminen paranee. Miksi emme siis liikkuisi jo tämänkin takia? Toki meistä moni liikkuu aktiivisesti, mutta on myös meikäläisiä, joille liikkumisen aloittaminen on iso kynnys. Miten tämän kynnyksen saisi madallettua?

Järvenpäässä liikunnan palveluita kehitetään elämänkaariajattelumallin mukaisesti lapsille, nuorille, työikäisille ja ikäihmisille.  Myös soveltava liikunta huomioidaan kaikissa kohderyhmissä.

– Kannustamme kaikkia järvenpääläisiä liikkumaan. Liike on lääke moneen vaivaan ja tätä lääkettä kannattaa nauttia. Tärkeä on kuitenkin aina muistaa ennen kaikkea liikunnan tuoma ilo. Liikutaan iloksemme. Järvenpää on kompakti kaupunki luonnon helmassa, jossa on runsaasti pyöräteitä ja jalkakäytäviä. Täällä on helppo liikkua ja harrastaa, toteaa Järvenpään kaupungin liikuntaesimies Jyri Marjamäki.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa

Lapsena juurrutetut tavat säilyvät läpi elämän. Tämä pätee myös liikkumisen suhteen. Liikkuva lapsuus luo hyvän perustan aikuisuuteen. Liikuntaneuvontaa annetaan perheille jo neuvolassa, jossa käydään läpi lapsen ja perheen liikuntatottumuksia ja niiden vakiinnuttamista osaksi arkea. Monelle perheelle neuvolan antamat ohjeet liikuntahyrrineen ovatkin tuttuja.

Järvenpään päiväkodeissa lapsen liikkumista tuetaan monin tavoin.

Liikunta on myös oleellinen osa päiväkoti-ikäisen lapsen arjessa. Järvenpään varhaiskasvatussuunnitelmassa yhtenä oppimisalueena on ”Kasvan, liikun ja kehityn”, jossa muun muassa painotetaan lasta liikkumaan monipuolisesti ja kokemaan liikunnan iloa.  Varhaiskasvatuksen luontoliikuntasuunnitelmassa korostetaan liikkumista luonnossa.  

– Piha- ja perinneleikkejä, palloilua, luonnon teemaviikkoja, metsäretkiä, luistelua, hiihtoa… Luontoliikuntaa toteutetaan monipuolisesti eri tavoin. Liikuntapalvelujen ohjaajat antavat varhaiskasvattajille vinkkejä liikuntahetkien pitämiseksi ja käyvät säännöllisesti liikuttamassa lapsia eri päiväkodeissa, jatkaa Marjamäki.

Mikäli lapsi ei ole varhaiskasvatuksen piirissä, perhe voi osallistua Järvenpäässä eri yhteistyökumppaneiden järjestämiin avoimiin kerhoihin, joissa myös annetaan liikuntavinkkejä perheille.

Koululaisille väyliä liikkumiseen ja harrastamiseen

Koulujen opetussuunnitelmaan sisältyy liikunta, mutta liikuntatunnit eivät yksistään riitä kattamaan lapselle tai nuorelle asetettua liikkumisen tarvetta. Siksipä Järvenpäässä käynnistettiin Jäke harrastaa -hanke, jonka tarkoituksena on lisätä kouluissa iltapäivisin tapahtuvaa harrastus- ja liikuntatoimintaa.

– Tavoitteemme on löytää ne oppilaat, joilla ei ole vielä harrastuksia ja motivoida heitä kivan tekemisen tai harrastamisen pariin iltapäivisin koulun jälkeen. Pilottikouluina tässä hankkeessa ovat Kartanon koulu ja Järvenpään yhteiskoulu, kertoo nuorisopalvelujen päällikkö Anu Puro.

Syksyllä pilottikouluilla ovat aloittaneet etsivät harrasteohjaajat, jotka järjestävät kouluissaan monipuolista harrastekerhotoimintaa. Lisäksi on tulossa harrastebusseja, jotka kuljettavat iltapäivisin hankkeessa mukana olevien koulun oppilaita sellaisiin harrastuksiin, joita ei voida järjestää kouluilla.

– Mutta liikkuahan voi vaikka ihan vahingossa, kun on mukavaa tekemistä. Kokeilepa vaikka bofferimiekkailua. Lisätietoa saat nuorisopalvelujen sivuilta, tsemppaa Puro.

Kouluissa muutama vuosi sitten toteutettu Liikkuva koulu -hanke sai ilmaa siipiensä alle. Monia liikkumista edistäviä käytänteitä jäi elämään koulujen arkeen ja Liikkuva koulu -vastaavat toimivat kouluilla edelleen.

Liikuta itseäsi myös ruuhkavuosina

Tullaanpa sitten ruuhkavuosiin. Työ haukkaa suuren osan päivästä ja usein myös pikkulapsiarki saattaa huomaamatta vähentää aikuisen liikkumista. Kunto on rapissut ja ehkä elopainoakin tullut lisää. Tällöin kynnys liikkumisen aloittamiseen saattaa olla hyvinkin korkea.

– Mikäli liikkuminen ei ole suuremmin kuulunut omaan arkeen, niin kannattaa lähteä liikkeelle pienin stepein. Mitään mahdottomia tavoitteita ei kannata heti itselleen asettaa. Ensimmäinen juttu voi olla esimerkiksi se, että lisäät hyötyliikkumista omassa arjessasi, esimerkiksi auton sijaan pyöräilet ja kävelet. Pienillä arkisilla valinnoilla saat vaivihkaa lisää liikkumista päivääsi. Kyllä se kynnys siitä madaltuu, kannustaa Marjamäki.

Olet ehkä jo lisännyt hieman arkiliikuntaa. Pohditko johonkin liikuntaryhmään lähtemistä? Liikuntapalvelut järjestää starttikursseja (mm. kuntosali- ja vesiliikuntastartit), joissa pääsee kokeilemaan ja tutustumaan eri liikuntamuotoihin. Lisäksi liikunnanohjaat ovat antaneet liikkumis- ja elintapaneuvontaa JUSTin aulassa maanantaisin, tosin nyt koronan aikana liikuntapalvelujen Facebook-tilillä tai puhelimitse.

Aina ei ole mahdollista lähteä ulos tai pois asunnosta. Silloin kannattaa hyödyntää internetiä ja digitalisoituja liikuntapalveluja. Jumpan voi tehdä myös kotona youtuben välityksellä.

– Mikäli liikuntapalvelujen tai Järvenpään Opiston liikuntakursseille meno vielä mietityttää, niin lainaa liikuntavälineitä kotiin ja kokeile kotona rauhassa. Kirjastosta voit lainata liikuntavälineitä moneen lähtöön, samoin Tervanokan lainaamosta tai Vanhankylänniemen kartanosta.

Marjamäki kertoo, että Keusoten ja naapurikuntien kesken on tiivistetty yhteistyötä kuntalaisten liikkumisen ja terveellisten elintapojen edistämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lääkäri antaa potilaalleen suosituksen ottaa yhteyttä liikuntapalvelujen ohjaukseen saadakseen liikunta- ja elintapaneuvontaa. Liikunnan lisääminen on oleellinen osa potilaan hoitoa.

Liikkuva ikäihminen ei sammaloidu

Liikunnan merkitys ei vähene ihmisen ikääntyessä, ehkäpä päinvastoin. Muun muassa Myllytien toimintakeskus on keskeinen paikka, jossa kaupunki ja eri toimijat järjestävät ikäihmisille erilaista toimintaa. Nyt lokakuussa vietetään ikäihmisten Ikäkuuta, jonka aikana ihmisille on niin liikuntaa kuin kulttuuriakin tarjolla.

Hyvän olon jumppaa Cooperin päiväkodin liikuntasalissa

Eila, 87 v., katseli innokkaana tapahtumailmoitustaulua Myllytien toimintakeskuksessa. Eila oli lähdössä Hyvän olon jumppaan Cooperin päiväkodin liikuntasaliin.

– Yritän liikkua ja osallistua erilaisiin tapahtumiin. Erityisesti pidän kaupungin kulttuuritarjonnasta, mutta osallistun myös ikäihmisille tarkoitettuihin liikuntatapahtumiin. Käyn tässä Hyvän olon jumpassa, mutta myös ikäihmisten tuolijoogassa sekä toimintakeskuksen keskiviikkokerhossa. Omatoiminen kävelylenkki kuuluu myös päiväohjelmaan.

Auli, 69 v., on mielissään, että kaupunki tarjoaa matalan kynnyksen liikuntatapahtumia, joihin on helppo osallistua. Eläkkeellä oleva Auli pitää kunnostaan huolta oman terveytensä ylläpitämiseksi. Hän kertoo liikkuvansa voimavarojensa ja kunnon mukaan.

– Käyn kaupungin Hyvän olon jumpassa, mutta myös reumayhdistyksen tuolijumpassa. Lisäksi osallistuin myös Myllytien toimintakeskuksen nettijumppaan. Keväällä oli ilahduttuvaa, kun sähköpostitse sain linkin liikuntapalvelujen jumppavideoihin.

Eila ja Auli ovat molemmat sitä mieltä, että kaikenlainen osallistuminen, olipa se sitten liikunnallista tai muuta, lisää ikäihmisen hyvinvointia. On kiva liikkua yhdessä ja tavata ihmisiä, nyt koronankin aikaan se on onnistunut turvavälein ja terveysturvallisuus huomioiden.

Vink! Vink!

Tahdotko jakaa jutun? Se käy kätevästi tästä!
Footer is loading...