Hyppää sisältöön

Lähitaloaktiivi Marja-Liisa Järvinen kutsuu senioreita mukaan yhdistys- ja vapaaehtoistoimintaan Järvenpäässä 

Marja-Liisa Järvinen haluaa vaikuttaa kotikaupunkinsa asioihin ja pitää mielensä virkeänä myös eläkkeellä. Hänen mukaansa lähitalo- ja asukastoiminnan parhaat puolet ovat yhteisöllisyys, toisten auttaminen sekä se, että toiminta tuo asukkaille iloa ja hyvää mieltä. 

Marja-Liisa Järvinen Myllytien toimintakeskuksen pihalla. Kuva: Marja-Liisa Järvisen kotialbumi.

Järvenpääläisen Järvisen päivät eivät ole käyneet pitkäksi 14 vuoden eläkkeellä olon aikana. Hän on mukana lähitalo- ja asukastoimikunnassa Mestariasuntojen senioritalossa, joka valmistui vuonna 1979 Järvenpään terveyskeskuksen viereen Lääkärinkuja 3:een. Järvinen itse muutti taloon vuonna 2017. 

– Keväisin järjestämme terassikauden avajaiset, jolloin grillataan ja keitetään kahvia. Lasitetulle terassille mahtuu 15 asukasta, joten grillijuhlia pidetään kahdessa erässä, jotta kaikki halukkaat mahtuvat mukaan. Välillä pidämme lettukestejä ja muuta toimintaa terassilla. Talvella toiminta hiljenee, koska meillä ei ole omaa kerhohuonetta, Järvinen kertoo. 

Järvinen on myös pyrkinyt saamaan asukkaita mukaan teatteriin. Viime kesänä he kävivät Krapin teatterissa, Järvenpää-talon Kellariteatterissa ja Järvenpään Kesäteatterissa. 

Järvinen on tyytyväinen asukastoimikunnan yhteistyöhön Myllytien toimintakeskuksen kanssa. Keskuksen työntekijät ja vapaaehtoiset jalkautuvat myös sinne, missä ikäihmiset asuvat. Tämä toiminta palkittiin vuonna 2020 kunta-alan Kunteko-palkinnolla. 

– Kunniakirja roikkuu Myllytien toimintakeskuksen seinällä, Järvinen mainitsee. 

Hänen mukaansa lähitalo- ja asukastoiminnan yhteisöllisyys ja toisten auttaminen tuovat asukkaille hyvää mieltä. 

Monessa mukana 

Järvinen kuuluu useisiin yhdistyksiin, kuten Tuusulanjärven Reumaan, Järvenpään Eläkeliittoon ja Suomen Sydänliittoon, jotka toimivat Myllytien toimintakeskuksella. 

– Kun jäin eläkkeelle vuonna 2010, ajattelin, että jotain pitää keksiä. Järvenpään jäähallilla oli yhdistyksiä esittelemässä toimintaansa, ja valitsin niistä itselleni mieluisimmat. Asuin tuolloin Kansakoulunkadulla, mutta Cooperin Kulman ja Myllytien toimintakeskuksen läheisyys vaikutti muuttopäätökseeni, hän kertoo. 

Järvinen on aiemmin toiminut vaalien ääntenlaskijana Helsingissä ja toimii nykyään Järvenpään keskusvaalilautakunnassa vaaliavustajana. Lisäksi hän keittää vapaaehtoisena kahvia Cooperin Kulmassa ja on ollut Puistoblues-tapahtuman talkoolaisena vuodesta 2003 lähtien. 

Kaupungin asiat kiinnostavat 

Järvinen kertoo pitävänsä Järvenpäästä, mutta on huolissaan kaupungin keskustan hiljentymisestä. Hän toivoo, että Järvenpää säilyisi kulttuurikaupunkina ja että vanhoja rakennuksia vaalittaisiin. 

Hän kehuu myös senioreille tarjottavaa monipuolista ohjelmaa Myllytien toimintakeskuksella ja Järvenpää-talolla. Vuonna 2023 aloitettuja Järvenpään eläkeläisneuvoston aamiaistreffejä hän kuvailee “täydeksi kympiksi”. Kuukausittain järjestettävillä treffeillä asukkailla on mahdollisuus keskustella suoraan kaupungin henkilöstön ja päättäjien kanssa ajankohtaisista aiheista. 

– Olen käynyt kaikilla aamiaistreffeillä, sillä aiheet ovat olleet niin mielenkiintoisia, Järvinen kertoo. 

Lopuksi hän toivoo, että seniorit saataisiin aktiivisesti mukaan yhdistystoimintaan, sillä vapaaehtoisia tarvitaan. 

– Kaikkeen pääsee mukaan, kun vain menee, Järvinen kannustaa. 


Kuka: Marja-Liisa Järvinen, 78 
Työ: Eläkkeellä. Lääkärinkuja 3:n lähitalo- ja asukastoimikunnan ja lukuisten yhdistysten jäsen. Työskennellyt muun muassa lähettinä ja toimistosihteerinä Kelan pääkonttorilla lähes 40 vuotta. 
Perhe: Kolme poikaa puolisoineen, viisi lastenlasta, kolme lastenlastenlasta (neljäs tulossa), ja lasten kolme koiraa. 
Mistä: Syntynyt Orimattilassa. Asunut pitkään Mäntsälässä. Muuttanut perheineen Järvenpäähän vuonna 1961.   
Vapaa-ajalla: Käy kuntosalilla ja harrastaa liikuntaa terveyden sallimissa rajoissa. 


Lue myös: 

Mestariasukkaat: Yhteinen toiminta torjuu yksinäisyyttä 

Lähitalotoiminnalla yhdessäoloa ja hyvinvointia kuntalaisille 


Järvenpäähenkilö-tarinoissa esitellään kiinnostavia järvenpääläisiä. 

Footer is loading...